Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
Imolan aika-ajot saatiin päätökseen monen keskeytyksen jälkeen. Paalulle ajoi tiukan taiston jälkeen Oscar Piastri. Kolme edellistä kilpailua voittanut aussi oli kolme sadasosaa nopeampi kuin Max Verstappen.
Kolmanteen lähtöruutuun ajoi uhkarohkeasti mediumilla viimeisen kierroksen ajanut George Russell. Pahasti alisuorittanut Lando Norris oli vasta neljäs.
Ferrarille aika-ajot olivat täysi katastrofi. Molemmat kuljettajat jäivät ulos Q3-osiosta, kun Charles Leclerc oli sijalla 11, ja Lewis Hamilton sijalla 12. Vauhti ei yksinkertaisesti riittänyt kymmenen parhaan joukkoon.
Sen sijaan Williams, Aston Martin ja Racing Bulls onnistui loistavasti. Edellämainituista kaksi ensimmäistä sai molemmat kilpurinsa Q3-osioon, Carlos Sainz ajaen peräti nopeimman ajan aika-ajojen toisessa osiossa. Lopulta Williams kaksikon lähtöruudut olivat kuudes ja seitsemäs, Sainz niukasti edellä.
Aston Martinin uudet päivitykset näyttivät toimivan hyvin. Medium-seoksella selkeästi nopeammin pärjännyt talli ajoi nopeimmat kierroksensa kovemmalla seoksella. Fernando Alonso oli viides ja Lance Stroll seitsemäs.
Kärkikymmenikön täydensivät Isack Hadjar sekä Pierre Gasly. Sessiossa seinään ajaneet Yuki Tsunoda ja Franco Colapinto kävivät osumiensa jälkeen lääkärintarkistuksessa. Molemmat selvisivät tilanteistaan vammoitta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin