Safari-rallissa dramaattinen päivä – Kalle Rovanperä nousi yhtäkkiä voittotaistoon
Kenian MM-rallin toinen ajopäivä on paketissa ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen kärkipaikkaa pitää Toyotan Elfyn Evans.
Kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä on toisena, eikä Toyota-kaksikon välinen ero ole kuin 7,7 sekuntia. Toyotat nousivat kärkeen päivän päätteeksi, kun kilpailua hallinneelle Ott Tänakille iski öljyvuoto Hyundaihinsa päivän toiseksi viimeisellä pätkällä. Suomalaistähti sai muutenkin samaan syssyyn juonen päästä kiinni päättämällä perjantain kahteen pohja-aikaan.
Tänak onnistui kuitenkin tuomaan autonsa päivän päätteeksi pätkien läpi, mutta putosi 55 sekunnin päähän kärjestä. Hallitseva maailmanmestari Thierry Neuville on neljäntenä, noin puolitoista minuuttia kärkimies Evansia perässä.
Kenian Safari-rallissa on riittänyt tapahtumia ja Tänakin lisäksi monet kuskit ovat olleet ongelmissa. Sami Pajarin vaikeudet alkoivat jo päivän aluksi rengasrikon merkeissä ja aikaa paloi runsaasti hukkaan. Pajari on siitä huolimatta kokonaistilanteessa kuudentena. Saman kohtalon koki samaisella pätkällä viidentenä kaasutteleva Takamoto Katsuta.
M-Sport Fordin Jos McErlean oli parhaimmillaan kilpailussa jopa neljäntenä perjantain ajopäivän alkupuolella, mutta hänkin ajautui ongelmiin päivän mittaan. Irlantilainen joutui pysäyttämään laitteensa kahdesti EK7:lla, mutta pääsi lopulta jatkamaan. Hyundain kolmatta autoa ajava Adrien Fourmaux jätti leikin kesken juurikin seitsemännellä erikoiskokeella, joten ohjelmaa on riittänyt.
Kuljettajien kokemista ongelmista ei ole tarkempaa tietoa tarjolla, sillä kuljettajat protestoivat FIA:n toimia Keniassa. Rallitähdet ovat yhdessä rintamassa päättäneet olla kommentoimatta erikoiskokeiden maalissa millään tavalla vastalauseena kattojärjestön asettamille kiroilusäännöille.
Lauantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta ja EK11 käynnistyy 07:35 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 10/21
- Elfyn Evans, Toyota
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +7,7
- Ott Tänak, Hyundai +55,4
- Thierry Neuville, Hyundai +1:31,4
- Takamoto Katsuta, Toyota +3:26,4
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +4:19,1
- Josh McErlean, M-Sport Ford +5:35,4
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +6:04,0
- Jan Solans, Toyota (WRC2) +6:34,1
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +7:43,3
LUE LISÄÄ
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!