Red Bullin tekninen johtaja pessimistisenä – huonoja uutisia Max Verstappenille
Red Bull -tallin nykyinen tekninen johtaja Pierre Waché ei lähde kovin luottavaisin mielin vajaan kahden viikon kuluttua alkavaan F1-kauteen.
Energiajuomatallin kolmipäiväiset talvitestit viime viikolla eivät sujuneet suunnitelmien mukaan ja muun muassa luotettavuusongelmat piinasivat ohjelman läpivientiä. Max Verstappen eikä Liam Lawsonikaan saaneet aikaiseksi täyttä vetoa kisamitassa, joka jättää paljon arvauksien varaan Australian Melbourneen mentäessä.
– Ensimmäinen päivä oli ihan ok, toinen päivä ei ollut ihanteellinen, kommentoi Waché The Racelle.
– Meillä oli joitakin ongelmia, joten on vaikeaa arvioida kilpailukykyämme tällä hetkellä.
Kolmet punaiset liput olivat Red Bullin ohjelman kannalta aina huonoon aikaan ja vastauksia jäi saamatta. Talli pyrkii korjaamaan kilpurin viimekautisen ajettavuusongelman, joka pudotti itävaltalaistiimin valmistajien pisteissä aina kolmanneksi saakka.
Verstappen onnistui vahvan alkukautensa turvin pitämään MM-johtonsa loppuun saakka viime vuonna. Nelinkertainen mestari saakin jälleen vääntää rattia tosissaan, mikäli Wachén arvioon on uskominen.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, ettemme ole tarpeeksi nopeita, mutta katsotaan. McLaren ja Ferrari vaikuttavat nopeammilta, tuumasi tekninen johtaja.
LUE LISÄÄ
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista