EK7: Elfyn Evans hirmuisessa iskussa – Kalle Rovanperä paranteli asemiaan

Monte Carlon MM-rallin seitsemäs erikoiskoe on viety läpi. 18,6 kilometrin mittaisen rännin nopein oli Toyotan Elfyn Evans.
Kuudennella erikoiskokeella autonsa telonut Thierry Neuville sai raavittua kartanlukijansa kanssa autonsa sellaiseen kuntoon, että sillä selvittiin siirtymän läpi huoltoon. Näin ollen Hyundain tiimi pääsi hommiin ja laittoi hallitsevan mestarin laitteen kasaan.
– Kiitokset tiimille, jotka korjasivat auton. Olen iloinen, kun täällä ollessani. Todella vaikeaa ja ennalta-arvaamatonta ajaa, sanoi Neuville.
Kalle Rovanperä oli hyvässä vauhdissa iltapäivän aluksi ollen toiseksi nopein. Pätkän alussa suomalainen oli heittämällä pohjissa kiinni, mutta pätkän loppupuolella tielle oli nostettu edellä menevien johdosta niin paljon mutaa, ettei enempää ollut tehtävissä. Lopulta Rovanperä jäi Evansista 3,7 sekuntia.
– Ihan ok. Muutettiin huollossa säätöjä tällaiseen liukkaampaan, mutta edelleen vaikeuksia saada fiilistä renkaisiin. Tämä alku ei ollut kuitenkaan huono. Ehkä vähän parempi ja katsotaan miten pystytään parantamaan, sanoi Rovanperä.
Rovanperä kohenteli asemiaan kokonaiskilpailussa ja nousi EK7:llä jo neljänneksi. Eroa kärkimies Evansiin on 26,8 sekuntia.
Ensimmäistä Monteaan Rally1-autolla läpi vievän Sami Pajarin luultiin olevan ongelmissa iltapäivän avauksessa. Vauhti oli täysin hukassa ja suomalainen jäi yli 40 sekuntia pohja-ajasta.
– Ei isompaa draamaa. Oli vain vaikeata, enkä päässyt rytmiin. Ei oikeastaan mitään ongelmia, fiilis ei vain ole hyvä, sanoi Pajari rehellisesti.
Pajari putosi kokonaistilanteessa yhdeksänneksi ja eroa edellä ajaviin lienee tässä kohtaa turhaa edes mittailla. Suomalaiskuskin kilpailu menee oppia kerätessä ja tavoitteena on tuoda vain auto ehjänä läpi.
Perjantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta ja EK8 käynnistyy kello 17:26 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Monte Carlon MM-rallin tilanne, EK 7/18
- Elfyn Evans, Toyota
- Sébastien Ogier, Toyota +7,9
- Adrién Fourmaux, Hyundai +15,4
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +26,8
- Ott Tänak, Hyundai +33,4
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +35,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:23,3
- Thierry Neuville, Hyundai +1:53,7
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +2:32,2
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2) +3:23,4
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +3:36,1
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +4:11,9
LUE LISÄÄ
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit