Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas saattoi ajaa sunnuntaina Abu Dhabissa F1-uransa viimeisen osakilpailun.
Toivomuslistalle oli asetettu puhdas kilpailu ripauksella hyvää onnea, mutta käsikirjoittajalla oli hihassaan pelkästään päinvastaista. Yhdeksännestä ruudusta lähtenyt Bottas pääsi avausmutkassa hyötymään Max Verstappenin ja Oscar Piastrin osumasta, mutta ensimmäisen takasuoran jarrutuksessa suomalainen jäi pahasti letkassa pussiin.
Edellä ajanut Sergio Perez ajoi todella tiukalla linjalla mutkaan ja takana tulleella Bottaksella loppuivat vaihtoehdot kesken. Osuma oli valmis ja suomalaiskonkarin etusiipi vaurioitui, jonka lisäksi tuomaristo lätkäisi kymmenen sekunnin aikasakon.
Kisa jatkui jälkijoukoissa ja lopulta kilpailu päättyi osumaan Haas-tallin omaa jäähyväiskisaansa ajaneen Kevin Magnussenin kanssa. Suomalainen koitti puolustaa heikkoja asemiaan, mutta lukkojarrutuksen lopputulemana oli keskeytys Sauberin paiskautuessa Magnussenin kylkeen. Bottas ei lähtenyt sen suuremmin selittelemään omaa ajovirhettään.
– Ei todellakaan optimaalinen skenaario, mutta sellaista kilvanajo on, että välillä kolisee. Osuin Perezin kanssa ja siitä tuli penaltya, niin se oikeastaan teki kisan jo vaikeaksi. Silti koitin kaikkeni, mutta nyt kävi näin, kommentoi Bottas kisaansa Viaplaylle.
– Koitin puolustaa vanhoilla renkailla ja meni vaan eturenkaat niin pahasti lukkoon, että ei pystynyt mihinkään menemään. Tiesin, että nyt tulee osumaa ja se oli vaan ajan kysymys, analysoi Bottas osumaansa Magnussenin kanssa.
”Hyvä, että tää on ohi”
Bottaksen viimeisestä Sauber-kaudesta tuli tylyä tarpomista pakan perällä, eikä suomalainen onnistunut lopulta keräämään koko kauden aikana pisteen pistettä. Nastolalainen on helpottunut näiden vastoinkäymisten päättyvän.
– Helpotus. Tää kausi on mennyt vähän jäitä poltellessa, että ihan hyvä, että tää on ohi. Tämä aukeama mun uralla on ohi, että mielenkiinnolla tästä eteenpäin. Varmasti hyviä mahdollisuuksia ja katotaan mitä tulevaisuus tuo, jatkaa Bottas.
Suomalaisen tulevaisuudesta on käyty kovaa spekulaatiota pitkin kuluvaa vuotta ja viimeisimpien ”tietojen” mukaan Bottas olisi tekemässä paluuta Mercedeksen perheeseen, jossa tarjolla olisi varakuskin roolia. Bottaksen kommenteista voi hövelimmätkin päätellä, että asia saattaa olla juurikin näin.
– Todennäkösesti mut nähdään täällä paikan päällä vielä, että toivottavasti pääsen ajamaan testiä mahdollisimman paljon ja sit jossain vaiheessa takaisin kisaamaan, vihjaa Bottas.
Muun muassa Mercedeksen tallipomo Toto Wolff kommentoi ennen Abu Dhabin GP:tä, että Bottaksen tilanne on erittäin hyvä.
– Onhan se tosi hyvä vaihtoehto kuitenkin. Katotaan ensi viikolla, että se on yksi todennäköinen vaihtoehto, sanoi Bottas.
Williamsilla, Mercedeksellä ja Sauberilla mittavan F1-uran tehnyt suomalainen muisti kiittää tuesta ja lähetti samalla myös arvostelijoilleen lopuksi pienet terveiset.
– Kyllä tästä saa olla ylpeä. Jokainen saa koittaa tehdä saman, että tässä on koko elämä ajettu kilpaa ja aina on tähdätty formula ykkösiin. On tässä aika paljon tullu saavutettua, vaikka ei ollut optimaalinen tapa lopettaa, jatkaa kymmenkertainen kisavoittaja.
– Sen takia tässä on sellainen fiilis, ettei tää ollut vielä tässä. Eiköhän noita kisoja tuu vielä jossain vaiheessa.
– Kiitos suomalaisille tuesta. Se merkkaa aina paljon ja ensimmäisenä mennään varmaan kotiin. Aattelin, että ensimmäisenä pitää päästä Suomeen saunaan aika nopeesti, avasi Bottas suunnitelmiaan.
LUE LISÄÄ
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!