Tapahtumarikas Qatarin GP Max Verstappenin nimiin – Valtteri Bottas menetti pisteensä loppuhetkillä

Qatarin GP:ssä ei toimintaa puuttunut. Usean turva-auton värittämän kilpailun voitti lopulta Max Verstappen. Palkintokorokkeelle mahtuivat myös Charles Leclerc ja Oscar Piastri. McLaren johtaa MM-taulukkoa, mutta Ferrari kuroi eroa pienemmäksi.
Lando Norrisin voittohaaveet kariutuivat hölmöilyyn keltaisten lippujen aikana. Norris ei hidastanut tarpeeksi. Tämän seurauksena tuomaristo nakkasi britille harvinaisen, peräti 10 sekunnin stop/go rangaistuksen. Britti kapusi lopulta viimeiselle pisteisjalle nopeimman kierrosajan kera.
Mercedeksen ailahtelevat suoritukset kisaviikonloppujen sisällä jatkuivat. Hopeanuoli on ollut George Russellin käsittelyssä kärkiautoja tällä viikolla, mutta kilpailussa talli oli hukassa auton balanssin kanssa.
Heikon varikkopysähdyksen jälkeen Russell valahti pois kärkitaistelusta, ohittaen ruutulipun lopulta sijalla neljä. Pierre Gasly oli viides ja Carlos Sainz kuudes. Pää punaisena talliaan kilpailun alussa sättinyt Fernando Alonso oli seitsemäs.
Lewis Hamiltonin kilpailu oli karmea. Huono suorituskyky sekä äkillinen rengasrikko pudottivat brittimestarin pois pisteiltä.
Valtteri Bottas sai lähes pistetilinsä avattua, mutta lopussa vauhti ei riittänyt. Suomalainen joutui taipumaan selkeästi nopeammalle Norrisille viimeisillä kierroksilla, pudoten pisteiltä sijalle 11.
Miehen tallikaveri Zhou Guanyu nappasi puolestaan Sauberin kauden ensimmäiset pisteet. Zhou oli kahdeksas.
Kilpailun alussa rytisi, kun Williams-tulokas Franco Colapinto otti yhteen Alpinen Esteban Oconin kanssa. Molemmat kuskit joutuivat jättämään kilpailun kesken. GP:stä keskeyttivät myös Lance Stroll, Sergio Perez sekä Nico Hülkenberg.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta