Haasilla viime hetken viilaus kuskikokoonpanoon – F1-sensaatiolle jälleen pikainen yllätyskomennus
F1-talli Haas ilmoitti perjantaina Brasilian kisaviikonlopun alla, ettei vakiokuski Kevin Magnussen kykene osallistumaan ensimmäisiin harjoituksiin sekä myöhemmin ajettaviin sprintin aika-ajoihin.
Tanskalaiskonkarin tilasta tiedotettiin vain, ettei hän tunne oloaan hyväksi, joten F1-auton kuskaaminen jää ainakin perjantaina väliin. Magnussenin kilpurin puikkoihin hyppää tältä kaudelta jo aiemmin tuttu sensaatiokuski Ollie Bearman.
19-vuotias britti tuurasi alkukaudesta Ferrarin Carlos Sainzia vakuuttavasti Saudi-Arabian GP:ssä avaten F1-uransa pistetilin välittömästi väkevän ohituskimaran jälkeen. Uusi mahdollisuus avautui myöhemmin juurikin Haasilla Azerbaidzhanissa, kun nuorukainen korvasi kilpailukieltoa kärsinyttä Magnussenia ensimmäisen kerran. Tuolloinkin kotiintuomisina oli kymmenennen sijan tuoma MM-piste.
Haas arvioi Magnussenin ajokuntoa uudemma kerran huomenna, mutta sprinttiformaatista johtuen ohjelmassa on vain perjantain yksi harjoitustunti, joten tanskalaiskonkari joutuu kovaan paikkaan, mikäli ajolupa heltiää.
Bearman on saanut kuluvalla kaudella arvokasta oppia kuninkuusluokassa kisaamisesta. Ensi kaudella hän nähdään Haasin kokoaikaisena kisakuljettajana Esteban Oconin tallikaverina.
LUE LISÄÄ
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly