Singaporen GP:n harjoitukset keskeytettiin huvittavasta syystä – Lando Norris omassa kastissaan
Singaporen GP:n kolmannet harjoitukset on saatu vietyä läpi ja vahvimmista asemista iltapäivän aika-ajoihin lähtee McLaren-tähti Lando Norris.
Viimeinen harjoitustunti jouduttiin jo ensimmäisen kympin aikana viheltää vähäksi aikaa poikki huvittavasta syystä. Radalla poukkoili iso lisko, eikä tilanteessa otettu turhaa riskiä. Autot otettiin varikolle ja järjestäjät hätyyttelivät otuksen muille maille.
– Aivan paniikissa vipeltää raukkaparka, kommentoi Viaplayn selostaja Niki Juusela huvittavaa tapausta.
Perinteiseen tyyliin viimeisessä treenissä haettiin optimaalisia säätöjä nopeille kierroksille aika-ajoja silmälläpitäen. Alkuun kuskit kuitenkin vetivät pidemmät vedot keskikovalla rengasseoksella ennen nopeita yrityksiä pehmeimmällä renkaalla.
Perjantain harjoituksissa vaisusti esiintynyt Red Bull tuli aika-ajopäivään vahvemmin ja oli erityisesti keskikovilla renkailla huippuvauhdissa. Siltikään MM-kärki Max Verstappen ei ollut tyytyväinen autonsa käytökseen.
– Joka kerta sisään kääntäessä menetän perän pidon, sanoi Verstappen.
Pehmeimmälle seokselle siirryttäessä energiajuomatalli oli kuitenkin jälleen hukassa. Verstappenilla eikä Sergio Perezillä ollut mitään asiaa kuumimman kärjen vauhtiin. Meksikolaiskonkari oli vasta tuloslistan 15:s ja eroa kärkeen kertyi lähes 1,8 sekuntia.
Williams-tallin Alex Albonilla oli onni onnettomuudessa, kun thai-kuski kosketti kovassa vauhdissa seinää. Lopputulemana oli kuitenkin vain vasemman eturenkaan puhkeaminen ja Albon pääsi nilkuttamaan takaisin varikolle ilman suurempaa vahinkoa.
Verstappenia ohuessa mestaruustaistossaan metsästävä Norris oli ylivoimaisesti nopein. Toiseksi ehtinyt Mercedeksen George Russell jäi hänen maanmiehensä ajasta yli neljä kymmenystä. Kolmen kärjen täytti Norrisin tallikaveri Oscar Piastri, joka jäi kärjestä lähes kahdeksan kymmenystä.
Valtteri Bottaksen menestysmahdollisuudet näyttävät jälleen murheellisilta. Sauber-autossa ei ole vauhtia nimeksikään ja sveitsiläistallin kilpurit ovat ylivoimaisesti koko joukon hitaimpia.
Aika-ajot käynnistyvät kello 16:00 Suomen aikaa. Viaplay näyttää koko GP-viikonlopun. Päätösharjoituksen tuloslista alla.
Singaporen GP:n 3. harjoitukset
- Lando Norris, McLaren
- George Russell, Mercedes +0,479
- Oscar Piastri, McLaren +0,785
- Max Verstappen, Red Bull +0,894
- Charles Leclerc, Ferrari +0,913
- Carlos Sainz, Ferrari +1,161
- Lewis Hamilton, Mercedes +1,218
- Alex Albon, Williams +1,303
- Franco Colapinto, Williams +1,343
- Fernando Alonso, Aston Martin +1,436
- Yuki Tsunoda, VCARB
- Nico Hülkenberg, Haas
- Kevin Magnussen, Haas
- Pierre Gasly, Alpine
- Sergio Perez, Red Bull
- Esteban Ocon, Alpine
- Daniel Ricciardo, VCARB
- Lance Stroll, Aston Martin
- Valtteri Bottas, Sauber
- Zhou Guanyu, Sauber
LUE LISÄÄ
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä