F1-harjoituksissa rytisi jälleen – ”Olen todellinen idiootti”

Azerbaizhanin GP:n kolmannet harjoitukset on ajettu ja vahvimmista asemista iltapäivän aika-ajoon lähtee nopeimman ajan kellottanut Mercedes-kuski George Russell.
Harjoitus käynnistyi verkkaisesti, eikä kuljettajilla ollut alkuun kova hinku radalle. Noin vartin kohdalla ajot jouduttiin jälleen kerran keskeyttämään punaisilla lipuilla. Esteban Oconin Alpine hyytyi radan varteen ja auto jäi vaikeaan paikkaan viimeisen sektorin alussa.
Ranskalaistallin kilpurin siirtämisessä kesti yllättävän pitkään ja ajot jatkuivat noin kymmenen minuutin keskeytyksen jälkeen.
Bakun vauhdikas katurata oli tyypilliseen tapaan melko liukas harjoituksen alussa, mutta pito parani session edetessä hurjaa vauhtia. Viimeisestä harjoituksesta tuli kuitenkin erittäin rikkonainen ensimmäisen treenin tapaan. Kilpailukieltoa kärsivää Kevin Magnussenia tuuraava Oliver Bearman maksoi oppirahoja täräyttämällä kaiteeseen ensimmäisessä mutkassa, kun kellossa oli 27 minuuttia ajoaikaa jäljellä.
– Olen todellinen idiootti. Olen todella pahoillani, soimasi nuori britti itseään.
Bearman huomasi menevänsä pitkäksi, mutta koitti liian myöhään vain laskea mutkan suoraksi. Lopputulemana oli tuhoutunut vasen etukulma Haas-kilpurissa ja jälleen heiluteltiin punaisia lippuja.
Tällä kertaa auto saatiin nopeammin sivuun ja ajoaikaa jäi vielä runsaat 22 minuuttia session jatkuessa. Päätösharjoituksen rikkonaisuudesta johtuen ei juurikaan pidempiä vetoja saatu vietyä läpi ja radan parantuessa kuskit jakelivat esimakua vauhdistaan yhdellä kierroksella.
Lopulta kärkisijat jaettiin kolmen eri tallin välillä, kun Russellin jälkeen nopeimpia olivat Charles Leclerc sekä Lando Norris.
Suomalaiskuski Valtteri Bottas oli tuloslistan 17:s ja jäi kärjestä noin 1,6 sekuntia. Sauberin vauhti vaikuttaa edelleen koko joukon hitaimmalta, joten odotukset eivät ole tälläkään kertaa korkealla aika-ajoihin lähdettäessä.
Aika-ajot on ohjelmassa kello 15:00 Suomen aikaa. Kolmannen harjoituksen tuloslista alla. Viaplay näyttää kaikki F1 GP:t.
Azerbaidzhanin GP:n 3. harjoitukset
- George Russell, Mercedes
- Charles Leclerc, Ferrari +0,013
- Lando Norris, McLaren +0,223
- Oscar Piastri, McLaren +0,235
- Max Verstappen, Red Bull +0,348
- Carlos Sainz, Ferrari +0,454
- Sergio Perez, Red Bull +0,510
- Alex Albon, Williams +0,680
- Franco Colapinto, Williams +0,724
- Lewis Hamilton, Mercedes +0,787
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Yuki Tsunoda, RB
- Lance Stroll, Aston Martin
- Daniel Ricciardo, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Valtteri Bottas, Sauber
- Zhou Guanyu, Sauber
- Esteban Ocon, Alpine (ei aikaa)
- Oliver Bearman, Haas (ei aikaa)
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat