Tässä on F1-palkkakuninkaat – Valtteri Bottas yllättävän korkealla

F1-kuljettajat ovat tunnetusti kovapalkkaista sakkia ja nimekkäimmät kuskit tienaavat kymmeniä miljoonia vuodessa ajosuorituksistaan.
Tämän ja viime kauden palkkakuninkaina paistattelevat kaikki nykyisen lähtöruudukon maailmanmestarit. Kolminkertainen maailmanmestari Max Verstappen tienasi viime vuonna arviolta 70 miljoonaa dollaria. Hollantilainen nauttii noin 45 miljoonan peruspalkkaa ja viime kauden ennätysten täyteinen vuosi toi bonuksia mojovat 25 miljoonaa dollaria.
Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on puolestaan peruspalkaltaan eniten tienaava kuljettaja, mutta viime kausi ei tuonut menestysbonuksia 55 miljoonan dollarin päälle.
Kaksinkertainen mestari sekä F1-sarjan ikänestori Fernando Alonso puolestaan pääsi isoille rahoille siirryttyään Alpinelta Aston Martinin puikkoihin. Espanjalaisen peruspalkka huitelee eri raporttien mukaan noin 24 miljoonan dollarin tuntumassa, mutta menestyksekäs viime kausi toi vielä noin 10 miljoonaa bonuksia päälle.
Kuljettajien palkat perustuvat arvioihin ja tällä kertaa omaa listaustaan on tarjonnut PlanetF1-sivusto. Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas on tällä listalla yllättävänkin korkealla ja hänen on arvioitu tienaavan noin 10 miljoonaa dollaria Sauberilla, eli nykykuskeista kahdeksanneksi eniten. Lista kuskien arvioiduista tienesteistä kokonaisuudessaan alla.
Huom! Listaus perustuu arvioihin eri lähteistä.
Max Verstappen, Red Bull | $70 miljoonaa |
Lewis Hamilton, Mercedes | $55 miljoonaa |
Fernando Alonso, Aston Martin | $34 miljoonaa |
Sergio Perez, Red Bull | $26 miljoonaa |
Charles Leclerc, Ferrari | $19 miljoonaa |
Lando Norris, McLaren | $15 miljoonaa |
Carlos Sainz, Ferrari | $14 miljoonaa |
Valtteri Bottas, Sauber | $10 miljoonaa |
George Russell, Mercedes | $8 miljoonaa |
Pierre Gasly, Alpine | $8 miljoonaa |
Oscar Piastri, McLaren | $8 miljoonaa |
Esteban Ocon, Alpine | $6 miljoonaa |
Kevin Magnussen, Haas | $5 miljoonaa |
Alex Albon, Williams | $3 miljoonaa |
Daniel Ricciardo, RB/AlphaTauri | $2,1 miljoonaa |
Nico Hülkenberg, Haas | $2 miljoonaa |
Lance Stroll, Aston Martin | $2 miljoonaa |
Zhou Guanyu, Sauber | $2 miljoonaa |
Yuki Tsunoda, RB/AlphaTauri | $1 miljoona |
Logan Sargeant, Williams | $1 miljoona |
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun