Kiinan GP:n sprinttiaika-ajot on ajettu. Vallitsevat sääolosuhteet tekivät leikistä entistä haastavampaa ja mielenkiintoa riitti.

Q1

Aika-ajoissa olosuhteet olivat haastavat, sillä heti ensimmäisen session alkajaisiksi kuljettajat raportoivat alkavasta vesisateesta. Lopulta vettä ei kuitenkaan ripsinyt Q1:ssä niin, että se olisi suuremmin vaikuttanut voimasuhteisiin.

Kärkeen paineli tuttuja kavereita, kun Sergio Perez oli nopein, Lando Norris toinen sekä Max Verstappen kolmas. Putoajien lista oli myös melko tuttua kauraa lukuunottamatta vahvaa alkukautta ajanutta Yuki Tsunodaa, joka yllättäen epäonnistui. Muut putoajat olivat Pierre Gasly, Esteban Ocon, Alex Albon sekä Logan Sargeant.

Sauberin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas paineli vahvan kierroksen ja paineli heittämällä jatkoon, kuten myös hänen tallikaverinsa Zhou Guanyu.

LUE MYÖS: Mitä ihmettä? Kiinan GP -radalla taas tulipalo

Q2

Toisessa osiossa sateen uhka oli edelleen voimassa, joten kaikki painelivat ajoissa radalle. Kaikki ehtivät ajamaan kuivalla ensimmäiset vetonsa, eikä uudemman kerran lähtenyt enää yrittämään kuin Mercedeksen George Russell, joka putosi pelistä pois. Sade yltyi sen verran, ettei aikaparannuksiin ollut mahdollisuuksia.

Bottas täräytti jälleen loistavan kierroksen ja meni heittämällä sprinttiaika-ajojen viimeiseen osioon. Suomalainen oli seitsemänneksi nopein. Tässä kohtaa pelistä putosivat Russellin lisäksi Kevin Magnussen, Nico Hülkenberg, Daniel Ricciardo sekä Lance Stroll.

Q3

Viimeiseen ja ratkaisevaan osioon lähdettiinkin jo märällä radalla. Kuljettajilla oli allaan välikelin renkaat, joten tilanne meni mielenkiintoiseksi. Charles Leclerc sortui ensimmäisenä virheeseen ja karautti autonsa valleihin jo lämmittelykierroksella. Ferrari otti pienen pusun pehmeään valliin ja etusiipi meni uusiksi.

Loppu meni todella herkulliseksi ja rata oli todella haastava. Kuskeilta nähtiin runsaasti yritystä sekä virheitä. Lopulta piikkipaikan sprinttiin nappasi McLaren-tähti Norris. Eturiviin liukasteli seitsenkertainen mestari Lewis Hamilton ennen Fernando Alonsoa ja maailmanmestari Verstappenia.

Bottas luisteli kauden parhaan tuloksensa, vaikka kyseessä olikin vasta sprintin aika-ajot, eikä näitä tilastoida aika-ajotilastoihin. Suomalainen oli hienosti yhdeksäs ennen tallikaveri Zhouta.

Sprinttikilpailu ajetaan lauantai-aamuna ja F1-faneille on luvassa jälleen aikainen herätys. Sprinttikilpailu starttaa kello 06:00 Suomen aikaa. Sprinttiaika-ajon tulokset alla.

Kiinan sprinttiaika-ajojen tulokset

  1. Lando Norris, McLaren
  2. Lewis Hamilton, Mercedes
  3. Fernando Alonso, Aston Martin
  4. Max Verstappen, Red Bull
  5. Carlos Sainz, Ferrari
  6. Sergio Perez, Red Bull
  7. Charles Leclerc, Ferrari
  8. Oscar Piastri, McLaren
  9. Valtteri Bottas, Sauber
  10. Zhou Guanyu, Sauber
  11. George Russell Mercedes
  12. Kevin Magnussen, Haas
  13. Nico Hülkengerg, Haas
  14. Daniel Ricciardo, RB
  15. Lance Stroll, Aston Martin
  16. Pierre Gasly, Alpine
  17. Esteban Ocon, Alpine
  18. Alex Albon, Williams
  19. Yuki Tsunoda, RB
  20. Logan Sargeant, Williams

LUE LISÄÄ