Max Verstappenilta myrskyvaroitus Bahrainissa – Valtteri Bottaksen avauskilpailusta pettymys

F1-kausi vuosimallia 2024 on avattu Bahrainissa. Kilpailun voittoon ajoi ylivoimaisesti kolminkertainen maailmanmestari Max Verstappen.
Hollantilainen ei menettänyt johtoasemaansa sekunniksikaan. Ero toiseksi ajaneeseen tallikaveri Sergio Pereziin oli peräti 22 sekuntia. Kärkikolmikon täydensi Ferrarilta lähtöpassit kauden päätteeksi saava Carlos Sainz.
Neljänneksi ajoi toinen Ferrari Charles Leclerc. Toisesta ruudusta lähtenyt monacolainen ei saanut autostaan kaikkea irti. Miehen etupyörät menivät lukkoon jatkuvasti koko kilpailun ensimmäisen puoliskon aikana, eikä vauhtia löytynyt. Tuntuma parani ja lopulta se riitti neljänteen sijaan.
Mercedeksen George Russell oli viides. McLarenin Lando Norris jahtasi maamiestään, mutta kierrokset eivät riittäneet ohitukseen. Lewis Hamilton oli seitsemäs ja toinen McLaren Oscar Piastri kahdeksas. Aston Martin -kaksikko Fernando Alonso sekä Lance Stroll toivat tallilleen viimeiset pisteet. Strollin suoritus oli mainio. Hän putosi avauskierroksella viimeiseksi, mutta taisteli itsensä pisteille.
Valtteri Bottaksen kilpailu oli surkea. Avauskierroksella selkkauksessa mukana ollut suomalainen valahti joukon perälle, eikä onnistunut kipuamaan ylöspäin. Epäonnistunut varikkopysähdys vain kruunasi ahdinkoa.
Kilpailussa ei nähty keskeyttäjiä.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan