EK16: Kalle Rovanperä pääsi ajamaan jälleen tosissaan ja takoi heti hirmuisen pohja-ajan
Ruotsin MM-rallin sunnuntain ajopäivä korkattiin upeissa olosuhteissa auringon noustessa pilvettömälle taivaalle. EK16:n pohja-ajan takoi Toyotan suomalaismestari Kalle Rovanperä.
Sunnuntain ajopäivään riittää suomilasienkin läpi katseltuna jälleen jännättävää. Eilen kaikki pätkät läpi kruisaillut Rovanperä sai lyödä jälleen kaikki paukut peliin, kun sunnuntain ”minikilpailusta” jaetaan uuden pisteytyksen mukaan seitsemälle nopeimmalle pisteitä. Lauantain pisteet saadakseen on kuitenkin sunnuntainakin päästävä maaliin.
– Oli ihan kivaa ja parempi pito kuin odotin. Yritin kaikkeni ja katsotaan miten muut tulevat, sanoi Rovanperä.
Suomalaismestarin hyökkäys oli hurja, sillä toiseksi nopeimmin ehtinyt tallikaveri Elfyn Evans jäi 6,3 sekuntia.
Hyundain keikkakuski Esapekka Lapilla oli lauantaina vastaava tehtävä kuin Rovanperällä, paitsi että Lappi oli johdossa reilusti yli minuutin erolla taaksepäin. Pieksämäkeläinen hoiti homman ja sunnuntain tehtävänä on jälleen ajella varmasti maaliin sekä olla viemättä lisäpisteitä Hyundain vakiokuskeilta. Kokonaiskilpailun ykkössijalla pieksämäkeläiselle tilastoitaisiin uran toinen MM-rallin voitto.
– Olosuhteet ovat todella nautinnolliset ja pito oli hyvä. Muutama mutka oli ihan siistiä, mutta muuten tultiin tosi hiljaa, mutta on se sen arvoista, tuumasi Lappi.
WRC2-luokan puolella pisteet jaetaan edelleen perinteiseen tyyliin ja Sami Pajari käy kovaa sekuntipeliä luokan kakkospaikasta.
Sunnuntaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta ja EK17 käynnistyy kello 11:03 Suomen aikaa. Sunnuntain ”minikilpailun” sekä kokonaiskilpailun tuloslista alla.
Ruotsin MM-rallin kokonaistilanne, EK 16/18
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai
- Elfyn Evans, Toyota +53,2
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +58,2
- Thierry Neuville, Hyundai +2:05,7
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +4:19,1
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota (WRC2) +5:37,1
- Georg Linnamäe, Toyota (WRC2) +5:41,1
- Roope Korhonen & Anssi Viinikka, Toyota (WRC2) +5:57,0
- Mikko Heikkilä & Kristian Temonen, Toyota (WRC2) +6:37,8
- Lorenzo Bertelli, Toyota +7:07,0
- Lauri Joona & Janni Hussi, Skoda (WRC2) +7:07,8
- Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Hyundai (WRC2) +8:36,2
Grégoire Munster, M-Sport Ford +23:01,0
Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +48:45,3
Ott Tänak, Hyundai +49:40,3
Takamoto Katsuta, Toyota +58:53,3
Sunnuntain minikilpailun seitsemän nopeinta
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Elfyn Evans, Toyota +6,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +13,6
- Ott Tänak, Hyundai 14,2
- Thierry Neuville, Hyundai +19,7
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +28,0
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +36,1
LUE LISÄÄ
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta