Günther Steinerin potkuista karu paljastus – suosikkipomo ei saanut edes hyvästellä talliaan: ”Voitte kysyä häneltä syytä”
F1-kansa sai yllätysuutisia keskiviikkona. Sarjan pohjamudissa viime kausina rypenyt Haas ilmoitti jatkavansa taivaltaan ilman pitkäaikaista tallipäällikköä Günther Steineriä.
Rääväsuisesta italialaisesta on muodostunut kulttihahmo F1-piireissä, erityisesti Netflixin F1-dokumentti Drive to Surviven kautta. Steiner tunnettiin suorapuheisuudestaan sekä laajasta kirosanavalikoimasta.
Steinerin lähtö Haasilta ei ole sujunut kuitenkaan täydessä sovussa. Tallin omistaja Gene Haas toivotti pitkäaikaiselle tallipäällikölleen onnea, mutta linjasi olevansa tyytymätön hänen johtamiseensa.
– Olemme ajaneet sarjassa jo kahdeksan vuotta. Emme ole nähneet palkintopallia kertaakaan, Haas kommentoi lehdistötilaisuudessa Formula 1 -sivustolle.
– Viime vuosina olemme olleet lähes poikkeuksetta viimeisiä. En syytä siitä vain Güntheria, mutta jotain oli muutettava. En usko, että jatkaminen olisi tuonut menestystä.
– Vuotemme päättyi surkeasti. Syytä voi kysyä Guntherilta.
– Kyse on tulosurheilusta. Minä en halua olla enää viimeinen.
Steineriltä evättiin Autosportin mukaan mahdollisuus hyvästellä tallin työntekijät Haasin tehtaalla pestin päätyttyä. Steiner sai kuulla lähtöpasseistaan joulukuun lopussa ja oli julkaisun mukaan yllättynyt. Steiner ei myöskään suostunut antamaan lausuntoa Haasin tiedotteeseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee