EK1: Elfyn Evansilta väkevä avaus Monte Carlon MM-rallissa
Perinteiseen tyyliin uuden rallikauden avaava Monte Carlon MM-ralli polkaistiin käyntiin torstai-iltana. Pimeässä kaasutellun noin 21 kilometrin mittaisen asvalttirännin nopein oli Toyota-kuski Elfyn Evans.
Walesilainen oli 5,2 sekuntia nopeampi kuin toiseksi ehtinyt Ott Tänak, joka palasi täksi kaudeksi takaisin Hyundaille. Kolmanneksi nopein oli Tänakin tallikaveri Thierry Neuville. Evans vaikutti hyötyneen ajopaikastaan ollessaan ensimmäisenä reitillä. Useampi kuljettaja valitteli mutkien leikkauksista tielle nousevan lian hidastaneen tahtia.
Monte Carlossa ei nähdä Rally1:n puolella ainuttakaan suomalaista autokuntaa. Kalle Rovanperä sekä Esapekka Lappi aloittavat kautensa Ruotsin MM-rallista keikkakuskien rooleissaan. WRC2:ssa suomalaisvärejä ylläpitää Toyotan uudella Rally2-autolla ajava Sami Pajari. Pajari aloitti uudella kalustollaan vahvasti ja oli heti luokkansa kolmanneksi nopein.
– Olisi voinut tulla kovempaakin, että pitoa oli aika paljon. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, ralli on vasta alussa, tuumasi Pajari avauspätkän maalissa.
Torstaina on ohjelmassa vielä toinen erikoiskoe, joka käynnistyy kello 22:58 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Monte Carlon MM-rallin tilanne, EK 1/17
- Elfyn Evans, Toyota
- Ott Tänak, Hyundai +5,2
- Thierry Neuville, Hyundai +8,3
- Sébastien Ogier, Toyota +9,8
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +16,2
- Takamoto Katsuta, Toyota +24,3
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +30,4
- Andreas Mikkelsen, Hyundai +32,9
- Pepe López, Skoda (WRC2) +42,4
- Yohan Rossel, Citroën, (WRC2) +51,6
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota (WRC2) +52,9
LUE LISÄÄ
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki