Las Vegasin GP:ssä riitti säpinää – F1-konkari pilasi Valtteri Bottaksen kilpailun
Las Vegasin GP:ssä riitti runsaasti tapahtumia ja säpinää. Suomen aikaa sunnuntai-aamuna ajetun kilpailun voittoon kaasutteli lopulta Red Bull -tähti Max Verstappen.
Voitto on hollantilaiselle jo kauden 18:s, mutta tällä kertaa lentävä hollantilainen sai tehdä tosissaan töitä voittonsa eteen. Startissa Verstappen kiihdytti paalulta startanneen Charles Leclercin rinnalle puskien molemmat leveäksi. Verstappen sai tilanteesta lopulta viiden sekunnin aikarangaistuksen.
Suomalaiskuski Valtteri Bottaksen kisa meni pipariksi jo heti ensimmäisessä mutkassa, kun Aston Martinin konkarikuski Fernando Alonso rymisteli epätoivoisen syöksyn sisäpuolelle. Alonso pyörähti ja Bottas jäi sijaiskärsijän rooliin Alonson spinnatessa suoraan suomalaisen eteen. Samalla Bottas otti osumaa tilanteessa edestä ja takaa. Alfa Romeo todennäköisesti vaurioitui enemmänkin kolhuissa, sillä etusiiven vaihdonkin jälkeen vauhti oli läpi kisan joukon hitainta.
Kilpailun ensimmäinen turva-auto saatiin radalle jo heti kisan alussa, kun McLarenin Lando Norrisilta irtosi laitteet räpylästä paiskautuen kaiteisiin. Uusintalähdössä Verstappen piti kärkipaikkansa, mutta Leclerc ei luovuttanut.
Leclercin kisavauhti oli hyvää ja täysin verrattavissa Verstappeniin, eikä hollantilainen päässyt karkuun. Leclerc otti radalla piikkipaikan itselleen ajamalla ennen Verstappenin varikkopysähdystä ja viiden sekunnin aikasakko heikensi Verstappenin osakkeita.
Varikkokäyntien yhteydessä nähtiin uusi turva-auto, kun taaempaa nousuaan raivonnut Verstappen otti yhteen Mercedeksen George Russellin kanssa. Hiilikuitua lensi sen verran, että turva-autoa tarvittiin jälleen ja tämä satoi Verstappenin sekä toisen Red Bullin Sergio Perezin laariin. Perezin kannalta turva-auto tuli otolliseen saumaan ja meksikolainen keikahti yhtäkkiä toiseksi haalien rengasedun kisaa johtavaan Leclerciin nähden.
Samaan syssyyn Verstappen teki toisen stoppinsa ja nousi nopeasti kärkikaksikon kantaan. Leclercillä ei ollut mahdollisuuksia rimpuilla rengasedusta hyötynyttä Verstappenia vastaan ja hollantilainen otti oman paikkansa. Samalla näytti siltä, että Red Bull kaasuttelee kaksoisvoittoon, mutta Leclerc teki kovan tempun viimeisen kierroksen viimeisissä mutkissa, kun monacolainen syöksähtikin vielä Perezistä ohi. Täten Leclerc sijoittui toiseksi ja Perez kolmanneksi.
Neljänneksi nousi Alpine-tallin Esteban Ocon ja viiden kärjen täytti hienon kilpailun ajanut Aston Martinin Lance Stroll.
Las Vegasin vauhdikas katuränni tarjosi loistavasti säpinää pitkin kilpailua ja sijoituksista väännettiin sähäkästi jatkuvalla syötöllä. F1-kautta on jäljellä enää ensi viikonvaihteen Abu Dhabin GP. Las Vegasin lopputulokset alla.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
