Viikonlopun F1-näyttämöön iso muutos – kierrosajat putoavat sekuntitolkulla

Ensi viikonvaihteen Singaporen GP:n rataprofiiliin on tehty iso muutos, jonka myötä kierrosajoista lähtee arvioiden mukaan noin kymmenen sekuntia pois.
Marina Bayn katuradan viimeisen sektorin läheisyydessä käynnistyneiden rakennustöiden myötä mutkat 16-19 on jouduttu poistamaan käytöstä, joten radasta tulee nopeampi. Hitaan osuuden tilalla on nyt käytännössä vain pidempi suoran pätkä.
Poistettujen kurvien joukossa on surullisen kuuluisa 17:s mutka, jossa Nelson Piquet junior täräytti autonsa tahallaan kaiteisiin kaudella 2008. Tämä aiheutti turva-autotilanteen, josta tallikaveri Fernando Alonso hyötyi eniten ja nappasi tämän myötä voiton.
Samalla vanhan profiilin tiukka 18:s käännös jää tässä kohtaa historiaan. Sillan alle johtavassa vasurissa on nähty vuosien saatossa runsaasti tilanteita ja yksi jos toinenkin kuski on päättänyt kisansa siihen. Muutoksista ilmoitettiin ensimmäisen kerran jo 11 kuukautta sitten, joten tiimeillä on ollut tarvittava aika päivitellä uutta profiilia simulaattoreihinsa.
Uudistettu rataprofiili tulee olemaan aiempaa hellempi myös renkaille, sillä viimeisen sektorin kinkkiset käännökset ovat takavuosina johtaneet renkaiden ylikuumenemiseen. Samalla vaihdelaatikon rasitus pienenee, eikä täten Marina Bayn rataprofiili pidä enää kunniaa eniten vaihteenvaihtoja kierroksen aikana vaativana ratana.
Uudistettu rataprofiili alla.

Lähde: RaceFans
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia
- Valtteri Bottas ei sanojaan säästellyt puidessaan F1-tulokkaan ajovirhettä – Williams-kuski ihmettelee suomalaisen ajamista