F1-tuomaristo myöntää räikeän virheensä Max Verstappenin kohdalla – hollantilaista olisi pitänyt rangaista Singaporessa
F1-tallit vaativat torstaina selvitystä tuomariston päätöksiin viime viikonlopun Singaporen osakilpailusta.
Erityisesti MM-kärkinimi Max Verstappenin tuomiotta jättäminen kolmessa eri tutkinnassa aiheutti paliikkia eri tallien välillä. Erityisesti tapaus, jossa Verstappen selkeästi pilasi AlphaTaurin Yuki Tsunodan aikakierroksen aika-ajoissa, kyseenalaistettiin.
Suureksi syyksi Verstappenin rangaistuksetta jättämiseksi pidettiin sitä, ettei Red Bullin omistuksessa oleva AlphaTauri lähettänyt yhtäkään edustajaa tuomariston kuulemiseen.
Perjantaina Japanin kisaviikonlopun ensimmäisen harjoituspäivän jälkeen kansainvälinen autoliitto FIA kuitenkin myönsi, että tuomaristo teki virheen Verstappenin suhteen. Hollantilaisen olisi pitänyt saada selkeästä estelyrikkeestä rangaistus.
Viime viikonloppuna tuomaristossa toiminut Matteo Perrini myönsi perjantain tallipäälliköiden kokouksessa, että uusintatarkastuksen jälkeen rangaistus olisi ollut paikallaan. Perrinin on tuomaristossa myös Suzukassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia