Max Verstappen otti komennon Espanjan avausharjoituksessa – Muuttaako tallien päivityskimara marssijärjestystä?
Espanjan GP:n ensimmäiset harjoitukset on saatu ajettua. Nopeinta vauhtia Barcelonan perinteikkäällä radalla piti Red Bullin Max Verstappen.
MM-sarjaa johtava hollantilainen oli hurjat seitsemän kymmenystä nopeampi kuin toiseksi ehtinyt tallikaveri Sergio Perez. Monacossa vahvasti esiintynyt Esteban Ocon oli kolmas ja jäi kahdeksan kymmenystä kärjestä.
Neljänneksi ajoi hieman yllättäen AlphaTaurin Nyck de Vries ja viiden kärjen täytti toinen Alpine-kuljettaja Pierre Gasly.
Kuljettajilla oli edessään uudenlainen haaste, sillä Barcelonan radalla palattiin täksi kaudeksi viimeisten mutkien osalta rataprofiiliin, joka oli käytössä viimeksi vuonna 2007. Viimeisen shikaanin sijaan viimeiset mutkat saatiin jälleen ajaa aikalaila kaasu pohjassa.
Useilla talleilla on nyt kokonaisuudessaan käytössään päivityspaketit, joiden piti tulla jo kaksi viikkoa sitten peruttuun Imolan osakilpailuun. Viikko sitten Monacossa tiimit saivat testattua jotakin, mutta hitaalla katuradalla ei päästy vielä testaamaan kunnolla kaikkea.
Muun muassa Ferrarilla on isoja uudistuksia autossaan ja etenkin sivuponttoonit ovat muotoiltu uusiksi. Toistaiseksi uusi konsepti oli avausharjoituksessa käytössä vain Carlos Sainzilla italialaistallin testatessa kahden eri paketin hyötyjä ja haittoja.
Kuljettajat keräsivätkin runsaasti kierroksia ja mahdollisimman paljon dataa uusista päivityspaketeistaan. Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas jäi avausharjoituksessa noin 1,3 sekuntia kärjestä ja löytyi listan sijalta 16.
Myöhemmin tänään ajetaan vielä toinen harjoitus, joka käynnistyy kello 18:00 Suomen aikaa. Ensimmäisen harjoituksen tulokset alla.
- Max Verstappen, Red Bull
- Sergio Perez, Red Bull +0,768
- Esteban Ocon, Alpine +0,812
- Nyck de Vries, AlphaTauri +0,898
- Pierre Gasly, Alpine +0,939
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,941
- Kevin Magnussen, Haas +1,083
- Charles Leclerc, Ferrari +1,088
- Carlos Sainz, Ferrari +1,120
- George Russell, Mercedes +1,147
- Lando Norris, McLaren
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri
- Lance Stroll, Aston Martin
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo
- Oscar Piastri, McLaren
- Nico Hülkenberg, Haas
- Logan Sargeant, Williams
- Alex Albon, Williams
LUE MYÖS:
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä