Kanadan kisaviikonlopun startti pannukakuksi erikoisen vian takia – muutos harjoitusaikatauluihin
Kanadan kisaviikonloppu alkoi F1-sarjan kannalta katastrofaalisesti. Ensimmäistä harjoitusta ehdittiin ajaa noin 15 minuuttia ennen Pierre Gaslyn teknistä vikaa. Auto jäi radalle ja punaiset liput keskeyttivät session.
Noin 40 minuutin jälkeen ajoa ei ole vieläkään jatkettu. Gaslyn kilpuri on jo turvallisesti varikolla, mutta sarjaa kiusaa harvinainen ongelma.
Paikalliset CCTV-kamerat eivät toimi rata-alueella, jonka takia ajoa ei ole jatkettu. FIA:n tiedotteen mukaan kyseessä on turvallisuusriski, joten ajoa ei voi yksinkertaisesti jatkaa. Samalla kello tikittää kohti ensimmäisen harjoituksen loppua. Tallit menettävät arvokasta aikaa.
Kelloa ei voi iskeä seis, sillä sääntökirjan mukaan harjoitussessioiden välissä tulee vähintään 2,5 tuntia. Näin ollen ensimmäistä sessiota ei voida venyttää. FIA yrittää kuitenkin venyttää yön toista harjoitusta pidemmäksi antaen talleille mahdollisuuden testata kalustoaan ennen lauantaita.
PÄIVITETTY: Ensimmäiset harjoitukset keskeytettiin. Toinen vapaa harjoitus alkaa 30 minuuttia aikaisemmin ja kestää 90 minuuttia normaalin 60 sijasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat