Tuukka Taposen mestaruusjahdille tyly päätös – tallikaveri jyräsi suomalaisen pihalle
Lähi-Idän Formula 4 -luokka saatiin sunnuntaina päätökseen Abu Dhabissa. Samalla kaatui myös haaveet suomalaislupaus Tuukka Taposen mestaruushaaveet.
Sunnuntain viimeiseen kilpailuun tarvittiin jo pientä ihmettä, sillä Taponen oli pakkovoiton edessä ja tallikaveri James Wharton olisi saanut sijoittua korkeintaan kahdeksanneksi. Ferrari-akatemian suomalaislupaus tarrasi sähäkästi avauskierroksella viimeiseen oljenkorteensa kiinni ja haastoi heti paalumies Whartonin Taposen startatessa kolmannesta ruudusta.
Kaksikon välillä nähtiin todella aggressiivista kilvan-ajoa molempien ajautuessa jatkuvasti ulos radalta. Taistelu päättyi lopulta osumaan jo avauskierroksella. Wharton lipsautti pitkäksi ja palatessaan radalle hänen autonsa pomppasi sisäkanttarin päältä suoraan Taposen kylkeen ja molempien kilpailu oli sinetöity.
Samalla osumassa varmistui Whartonin mestaruus. Loistavan debyyttikauden ylipäätään pikkuformulan ohjaimissa ajanut Taponen nappasi kuitenkin upeasti sarjan kakkostilan. Muihin kärkikuskeihin verrattuna kokematon Taponen voitti etukäteen vahvemmaksi povatut kilpailijansa useaan kertaan, eikä jättänyt ketään rattimiehen taidoillaan kylmäksi.
Taposen ohjelmassa on seuraavaksi huhtikuussa starttaava Italian F4-luokka.
LUE MYÖS:
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset