Vääntö jatkuu – aiemmin peruttu F1-kilpailu ajetaan sittenkin?
F1-kalenteri 2023 saatetaan sittenkin ajaa alkuperäisten suunnitelmien mukaan Kiinan höllentäessä vuoden alussa vihdoin koronarajoituksiaan.
F1-sarja joutui jo loppuvuodesta ilmoittamaan Kiinan GP:n perumisesta, mutta korvaajaa ei olla vielä löydetty, joten keskustelut kisan järjestämisestä on käynnistetty uudelleen. Kiinan suuren markkina-alueen takia, sekä kiinalaiskuski Zhou Guanyun ansiosta maassa on kuninkuusluokan osalta suosio runsaassa kasvussa, eikä tätä mahdollisuutta haluta missata.
Osapuolet tutkivat mahdollisuutta järjestää kilpailu sittenkin alkuperäisten suunnitelmien mukaan 16. huhtikuuta. Esteenä ovat toki edelleen mahdolliset koronarajoituksiin liittyvät ongelmat, vaikka jättivaltio niitä lieventääkin. Sen lisäksi Portimaon sekä Istanbul Parkin kanssa kerrotaan keskustelujen olevan jo vakavalla pohjalla jomman kumman toimiessa kenties korvaavana kisana.
Kiinan palauttaminen poistaisi perumisesta syntyneet logistiset ongelmat sekä paikkaisi kalenteriin syntyneen neljän viikon tauon kilpailuista.
Shanghai International Circuit -nimeä kantavalla baanalla on kisailtu kuninkuusluokan toimesta viimeksi kaudella 2019.
Lähde: cn.motorsport.com
LUE MYÖS:
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!