”Jokaisen tulisi hävetä” – Entinen Mercedes-pomo raivoaa Saksan F1-buumin katoamisesta

Entinen Mercedeksen moottoriurheiluosaston johtaja Norbert Haug sanoo Saksan nykyisen aseman F1-sarjassa olevan traagista.
Haug oli aikoinaan 90-luvun puolivälissä tärkeässä osassa, kun McLaren ja saksalaisvalmistaja Mercedes lähtivät tekemään menestyksekästä yhteistyötä. Saksalaiskonkari on kokenut maansa mielettömän fanibuustin myös Michael Schumacherin kultavuosien aikana.
Saksalaisten into lajia kohtaan on kuitenkin viime vuosina hiipunut hurjasti, kun maassa ei järjestetä enää osakilpailuja, eikä saksalaiset kuskit niitä menestystä. Sen lisäksi ensi kaudella lähtöruudukossa nähdään enää yksi saksalaiskuski Nico Hülkenbergin voimin.
Haug kritisoi saksalaisfaneja heidän ”käännettyään selkänsä lajille” ja käskee heitä häpeämään.
– Saksassa Formula 1 on kääntynyt tragediaksi, jota jokaisen moottoriurheilufanin tulisi hävetä, avautuu Haug Saksan RND:lle.
Haug muistelee kaiholla maanmiehiensä kultavuosia, jolloin Schumacher, Sebastian Vettel, sekä Nico Rosberg toivat mestaruuksia kotiin. Mieleen on myös painunut ikuisiksi ajoiksi kultavuodet McLarenin, Brawn GP:n tähdenlennon ja tietysti Mercedeksen tehdastiimin vauhdittajina.
– 90-luvun lopussa ja 2000-luvulla Saksassa ajettiin kaksi kisaa kaudessa täysille katsomoille, eli yli sadalletuhannelle katsojalle. RTL:llä (Saksan tv) 12 miljoonaa ihmistä katsoi kisaa ja nykyisin vain kolme miljoonaa, puhisee Haug.
– Vuonna 2010 oli vielä seitsemän saksalaista kuljettajaa kauden aikana mukana. Nykyään vain Hülkenberg ja hänkin toisiksi huonoimmassa tallissa. Mick (Schumacher) on lupaava varakuljettaja ja sentään oikeassa tallissa, mutta Saksan osakilpailuakaan ei ole ollut pitkään aikaan.
Haug kääntää katseensa jo pidemmälle tulevaisuuteen ja laittaa toivonsa vuonna 2026 leikkiin mukaan hyppäävän Audin harteille. Toki Mercedes on tehdastiiminä niittänyt menestystä, mutta se ei Haugin mukaan riitä. Hänen mielestään saksalaisten on muistettava myös se, kuinka paljon autoala ylipäätään vaikuttaa yleisesti koko Saksan talouteen.
– Audi, meillä on ongelma ja se on kaikki mitä voin sanoa, totesi Haug.
LUE MYÖS: Kuskit äänestivät kauden parhaat rattimiehet – Valtteri Bottas ei mahtunut listalle
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla