28.7.2022 on surupäivä F1-sarjalle. Yksi lajin legendaarisimmista hahmoista ilmoitti jättävänsä kuninkuusluokan kiireisen elämän kauden päätteeksi. Sebastian Vetteliä tulee ikävä.

Saksalaisen matka viimeisen 15 vuoden aikana on ollut erikoinen. Vettel on ehtinyt mennä huippulupauksesta arkkiviholliseksi, ja lopulta koko kansan rakastamaksi maanläheiseksi hahmoksi. Vettelin tarina kertookin kasvusta. Neljänkään maailmanmestaruuden jälkeen häntä ei määrittele pokaalit, vaan miehen luonne varikoilla.

Ensimmäinen muistoni saksalaisesta liittyy kuitenkin ajosuoritukseen. Monza 2008 oli sinisilmäiselle nuorelle Formula-fanille käsittämätön temppu. Joku kuski, josta en ollut kuullutkaan ajoi juuri paalulle ja voitti kilpailun Toro Rossolla? Eihän tuon pitäisi olla mahdollista.

Vettel löi pöytään sellaisen suorituksen, jota on vaikea edes kuvailla. Jos George Russell olisi viime kaudella saavuttanut ajamalla palkintosijoituksensa Belgiassa, olisi Vettelin temppua voitu rinnastaa nykyaikaan.

Vettel juhli uransa ensimmäistä voittoa Monzassa. (Kuva: Getty Images)

Vettelin 2010-luvun alun ylivoima heijastui tasaisuutena. Mies voitti neljä mestaruutta peräkkäin. Red Bullin kilpuri oli mainio, mutta Vettelin tapa käsitellä menopeliään oli niin eleettömän rauhallista. Ainoastaan Lewis Hamilton vetää vertoja Vettelille, kun kyse on kisatapahtumien hallitsemisesta johtoasemassa.

Nuori Vettel oli myös mulkku. Todella v-mäinen kuljettaja, varsinkin talliakaveri Mark Webberille. Saksalaisten kilpakuljettajien häikäilemättömyys voiton edessä ei ole mikään uusi asia, onhan Vettelin esikuva muuan Michael Schumacher.

Red Bull -aikakauden Vettel ei ollut hyvä tyyppi. Hän ei ollut pidetty F1-fanien keskuudessa. Webber on puhunut avoimesti siitä, kuinka Vettelin käytös tallin sisällä ajoi miehen lopettamaan uransa.

Vettelin julkikuvan kiilloitus alkoi kuitenkin kaudella 2015.

Vettel seurasi unelmaansa ja siirtyi Maranelloon edustamaan rakastamaansa punaista tallia Ferraria. Juoni oli selvä: Saksalainen maailmanmestari saapuu Ferrarille päättämään tämän pitkän putken ilman mestaruutta. Tarina oli kuin Hollywoodissa luotu.

Mutta Vettel epäonnistui.

Vettel ei onnistunut voittamaan himoitsemaansa mestaruutta Ferrarilla. Yksi suurimmista syistä oli Lewis Hamilton sekä Mercedes (Kuva: Getty Images)

Saksalainen antoi kaikkensa Ferrarille, mutta se ei riittänyt. Saksalainen ei onnistunut palauttamaan tallin dynastiaa, ei edes yhtä mestaruutta. F1 ei ole yksilölaji, mutta kommentti tuleekin suoraan Vettelin suusta. Hän epäonnistui, kun mestaruutta ei tullut.

Mutta Vettelin julkisuuskuva muuttui. Iloiset laulut sekä tuuletukset italiaksi ovat jo klassikkokamaa, kun saksalaisen uraa muistellaan. Vettelistä tuli myös ensi kertaa urallaan altavastaaja, mikä luonnollisesti auttoi fanien silmissä. Vettelin hallitsema dynastia oli saanut uuden hopeavärityksen.

Tämän lisäksi Vettel omi etuoikeutetun nirppanokan sijasta paljon maanläheisemmän persoonan.

Hän puhui avoimesti rakkaudestaan luontoa kohtaan, joka on johtanut miehen kiinnostukseen ilmastoaktivismin saralla. Vettel on kantanut myös muita maailmanm murheita olkapäillään.

Vettel tuntui muovaantuvan kyseenalaisen F1-sarjan moraaliseksi kompassiksi. Saksalainen kieltäytyi ajamasta Venäjällä ennen kuin F1-sarja oli ehtinyt edes kommentoida maan hyökkäystä Ukrainaan. Unkarin uusi seksuaalivähemmistöjä syrjivä laki sai täyslaidallisen palautetta Vetteliltä. 35-vuotias toivoo myös sarjan saavan historiansa ensimmäisen avoimesti homoseksuaalin kuljettajan.

Vettel on kasvanut F1-kansan edessä hurjasti. Pois on kadonnut se nuori mies, joka vähät välitti tallikaveristaan Red Bullilla. Toki pieniä pilkahduksia miehen häikäilemättömyydestä on nähty silloin tällöin, mutta paineet ovat selvästikin kaikonneet.

Ensimmäinen muistoni miehestä oli huippusuoritus Monzassa. Paras muistoni on Vettel Silverstonen lehtereillä keräämässä fanien jättämiä roskia pois kilpailun jälkeen. Uskomaton persoona, joka on kaukana epäonnistujasta, vaikka hän niin meille yrittäisikin uskotella.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Joe Pompliano

@JoePompliano
Sebastian Vettel is a 4-time World Champion that makes more than $30 million annually.

Yet he spent hours after the #BritishGP cleaning up trash from the stands due to his long outspoken environmental concerns surrounding Formula 1.

Practice what you preach.