Bensa virtaa edelleen suonissa! Jos Verstappen tekee WRC-debyyttinsä Belgian MM-rallissa

Entinen F1-kuljettaja sekä hallitsevan maailmamestarin Max Verstappenin isä Jos Verstappen tekee WRC-debyyttinsä ensi kuussa ajettavassa Belgian MM-rallissa, uutisoi DirtFish.
Maaliskuussa 50 vuotta täyttänyt vanha kettu teki rallidebyyttinsä aiemmin tällä kaudella Haspengouwin kilpailussa Rally 2 -luokan Citroen C3:n ratissa. Ralli oli osana Belgian rallisarjaa, jossa Verstappen sijoittui kahdeksanneksi.
Verstappenin ohjelmassa on ollut ajaa muutamia Belgian rallisarjan osakilpailuja ja tämän myötä hän lähtee ottamaan itsestään mittaa huipputasolla asti Belgian MM-rallin yhteydessä. Hollantilaisen paras sijoitus on Montebergin rallin kakkostila, jossa ajetaan samankaltaisia pätkiä kuin Ypresin ympäristössä kaahailtavassa MM-rallissa.
Verstappenilla on vastassa 36 muuta Rally 2 -luokan rallihirmua, joten edessä on huomattavasti isompi haaste ja kova tasonmittaus. Hollantilaiskonkaria ei tosin ole rekisteröity WRC 2-luokkaan, joten häntä ei kelpuuteta ajamaan pisteistä. Kartturina toimii Harm van Koppen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Isoja kaloja perällä ja sateen uhka – tässä Espanjan GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat – Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- EK10: Esapekka Lapin voittotaisto vaikeutui rengasrikon myötä – Ott Tänak joutui keskeyttämään
- Red Bull -pomo tylyttää Sergio Perezin mestaruushaastoa – ”Se on jo ohi, Max ei koskaan nähnyt häntä uhkana”
- Mureneeko Red Bullin mestaritalli sisältäpäin – tallin tekniikkaguru jättää paikkansa välittömästi
- F1-kuljettaja rysäytti kovaa ulos harjoituksissa – sessio keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä