F1-legenda tylyttää Daniel Ricciardon aikaa McLarenilta – Pilkka osui aussin omaan nilkkaan
Vuoden 1996 F1-mestari Damon Hill ei puhu McLaren-kuski Daniel Ricciardon nykytilasta kauniisti. Aussikuljettaja on ollut edellisen kahden kauden aikana vain varjo itsestään. Ainoa oikea valopilkku nähtiin Monzassa viime kaudella. Austraalialainen voitti Italian osakilpailun ja palautti McLarenin korkeimmalle korokkeelle.
Muuten Ricciardo on jäänyt tallikaveri Lando Norrisin varjoon McLaren-urallaan. Hill muistaakin keskustelun Ricciardon kanssa, jossa aussi uhkasi päättää Norrisin lupaavan uran. Hillin mukaan pilkka on osunut aussin maan nilkkaan.
– Muistan Danielin keskeyttäneen haastattelumme Landon kanssa harjoituskaudella muutama vuosi sitten. Hän uhkasi päättää Norrisin uran suorituksillaan, Hill kommentoi Sky Sportsille.
– Muistan ajatelleeni jo silloin, että se oli väärin sanoa. Nyt näyttää siltä, että hänen väitteensä on kääntynyt päälaelleen. Norris tuntuu päättäneen Ricciardon uran.
Norrisilla on kasassa 48 pistettä kauden ensimmäisistä kilpailuista. Ricciardon pistesaldo näyttää vain 11:ta.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä