Fernando Alonso uskoo Alpinen jättiloikkaan – ”Olemme vielä niin alussa näiden autojen kanssa”
Alpine-kuljettaja Fernando Alonso on luottavainen siitä, että heidän tiiminsä löytää vielä runsaasti suorituskykyä A522-kilpuristaan.
Sarjan edellisessä osakilpailussa Australiassa Alonso kertoi olleensa varma siitä, että hän olisi pystynyt taistelemaan jopa palkintopallista ilman aika-ajoissa autoon iskenyttä ongelmaa.
Alonso oli hyvällä aikakierroksella aika-ajojen ratkaisuhetkillä, mutta autoon iskenyt hydrauliikkavika vei lopulta hyvän lähtöruudun sijasta ratavalleihin. Kaksinkertaisen mestarin kilpailukin meni lopulta penkin alle, mutta kokeneen kehäketun mukaan vauhtia olisi ollut varastossa yllin kyllin.
Alonson mukaan auton potentiaali täytyy muuttaa vielä tulokseksi radalla ja hän uskookin siitä löytyvän kenties vielä paljon nähtyä enemmänkin vauhtia. Kausi on vasta nuori ja uusista autoista kuka tahansa saattaa löytää runsaasti lisää suorituskykyä kauden mittaan. Sarjan ikänestori puhuu jopa Ferrareiden haastamisesta, vaikka Alpinella on heidän vauhtiinsa vielä pitkä matka.
– Ferrarin vauhtiin vastaaminen tulee olemaan vaikeaa, sillä olemme kahdeksasta kymmenyksestä sekuntiin heitä perässä aika-ajoissa, sanoo Alonso RaceFansin mukaan.
– Tuon eron kutistaminen lienee liian optimistista, mutta katsotaan. Meidän täytyy jatkaa työntekoa ja olemme vielä niin alkuvaiheessa uusien autojen kanssa, että saatat löytää jotain suurempaa mitä olit ikinä kuvitellutkaan.
– Voit kenties ottaa suuremmankin askeleen eteenpäin, kertoo kokenut kehäkettu toiveikkaana.
Alpine on kolmen ajetun kilpailun jälkeen valmistajien MM-sarjassa viidentenä, vain kahden pisteen päässä neljäntenä olevasta McLarenista. Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Italian Imolassa, jossa ohjelmassa on kuluvan kauden ensimmäinen sprinttiviikonloppu.
Tapahtuma kulkee virallisesti nimellä Emilia-Romagnan GP ja tulevan viikonlopun aikataulun näet tuttuun tapaan kisasivultamme.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!