Kokenut mestari ensi kauden haasteista: ”Todellinen testi tallin tasosta”
Kuva: Getty Images
Aston Martinin saksalaiskuljettaja Sebastian Vettel kertoo ensi kauden olevan todellinen testi brittitallin tasosta kuninkuusluokassa.
Vettelin mukaan heidän viime kautinen päätöksensä autonsa kehitystyön jäädyttämisen suhteen esti tallia näyttämästä täyttä potentiaaliaan.
– Toivon, että olemme paljon paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Tänä vuonna kykenemme tekemään auton kehitystyötä, johon emme viime kaudella pystyneet kuin ehkä ensimmäisellä kolmanneksella, sanoi Vettel tiimin uuden AMR22-auton julkistustilaisuuden yhteydessä.
– Tosin viime kaudella jo tiesimme, että kausi tulee olemaan pitkä ja vaikea, joten toivomme parempaa.
Aston Martinilla koetaan suuria muutoksia heidän omistajansa Lawrence Strollin alaisuudessa. Muutoksia on tehty ylempiäkin henkilöitä myöten, kun tallipäällikkö Otmas Szafnauer jätti tiimin. Hänen tilalleen tiimipäällikön penkille nimitettiin Mike Krack.
Nelinkertaiselta mestarilta udeltiinkin mahdollisia vaikutuksia tallin nopeaan kasvuun ja avainhenkilöiden vaihtuvuuteen.
– Se on totta, että tiimi on kasvamassa. Muutokset johdossa aiheuttavat aina pientä takeltelua ja niistä kestää hetken päästä ylitse, jatkaa Vettel.
– Toivottavasti saamme paketin kasaan. Mielestäni tämä vuosi tulee olemaan tositesti meille ja näemme, kuinka hyviä olemme.
Saksalaisen puheesta oli aistittavissa pientä haikeutta Szafnauerin lähdön myötä, mutta kokenut konkari odottaa kuitenkin innolla työskentelyä uuden tallipäällikön kanssa.
– Olen aina pitänyt Otmarista ja tulin hyvin toimeen hänen kanssaan. Mielestäni on vaikeaa, olla tulematta hänen kanssaan toimeen, kehuu Vettel entistä tallipomoaan.
– Hänellä oli todellakin keskeinen rooli tallissa. Monet tiestivät hänet, koska hän oli ollut tallissa niin kauan ja onhan se tietysti suuri muutos.
– Mutta odotan innolla, sillä Mike (Krack) on mahtava ja pääsemme jälleen työskentelemään yhdessä, sanaili kausien 2010-13 maailmanmestari.
LUE MYÖS:
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat