Lähde: F1-sarjan uusi kisaviikonloppukokeilu hyllytetään vain yhden kauden jälkeen
Kuva: Getty Images
F1-sarja palaa takaisin tuttuun kisaviikonloppuaikatauluun tulevalla kaudella raportoi RacingNews365-sivusto.
F1-sarja päätti lyhentää harjoitteluaikaa ensimmäisessä -sekä toisessa harjoituksessa tuntiin. Tämä tarkoitti sitä, että tallit menettivät viikonlopun aikana yhteensä tunnin harjoitteluaikaa joka radalla.
Uuden teknisen aikakauden koittaessa, palaa F1-sarja kuitenkin tuttuun ja turvalliseen. Perjantain harjoitukset kestävät jälleen 90 minuuttia. Lauantaina ajettava kolmas harjoitus pysyy kuitenkin totutusti 60 minuutin mittaisena.
Suuri muutos nähdään myös tallien rata-alueella vietetyssä ajassa. Ennen kisaviikonloppu on kestänyt talleilla torstaista sunnuntaihin (poikkeuksena Monaco, jolloin harjoitukset ajetaan torstaina). Sarja on kuitenkin päättänyt siirtää torstaina järjestettävät tapahtumat myöhemmälle. Mediapäivä on nykyään media-aamu, joka järjestetään perjantaina ennen harjoituksia. Myös fanien pääsy rata-alueelle estetään torstaina.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki