”Anna heidän nyt j*malauta tehdä työnsä rauhassa” – Red Bull -organisaatio joutui rauhoittelemaan Jos Verstappenia
Uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden viime kaudella voittanut Max Verstappen on kantanut suuria odotuksia koko kilpailu-uransa. Historian nuorin F1-voittaja teki sopimuksen Red Bullin kanssa 16-vuotiaana ja debytoi reilu vuosi myöhemmin kuninkuusluokassa.
Hollantilaisen isä Jos Verstappen hallitsi poikansa uraa erityisesti karting-vuosina. Entisenä kilpakuljettajan Jos halusi pitää huolen siitä, että hänen poikansa ei toista isänsä virheitä urallaan.
Tämä kunniallinen tavoite aiheutti kuitenkin aluksi harmaita hiuksia Red Bull -leirissä. Organisaation sisartallina oleva Toro Rosso toimi Verstappenin F1-uran ensimmäisenä etappina.
Toro Rosson tallimanageri Graham Watsonin mukaan tallilla oli kätensä täynnä Josin kukkoilun kanssa uran alkuvaiheilla.
– Jos tunsi hukanneensa uransa Benettonilla. Hänen mielestä talli ei kohdellut häntä reilusti. Nämä eivät ole mitään salaisuuksia, vaan julkista tietoa, Watson kommentoi Motorsport.comille.
– Maxin asenne oli selvä. Hän ei halunnut auton rakentuvan hänen tallikaverinsa ympärille. Tallin oli rakennettava menestys hänen kauttaan. Minulle Josin kädenjälki tässä oli selvä.
Watsonin mukaan isä-Verstappen kyseenalaisti Toro Rosson toimintatapoja useasti. Britti joutui lopulta puuttumaan hollantilaisen käytökseen kovasanaisesti.
– Josilla oli ollut hallinta Maxin uran suhteen hänen karting-aikana. Tallimme ei ollut silloin yhtä ammattimainen mitä nyt. Jos luultavasti epäili kykyjämme auttaa hänen poikaansa etenemään urallaan.
– Hän tuli joka päivä taputtamaan minua olkapäälle neuvomaan minua. Jouduin sanomaan hänelle suoraan, että ”Anna nyt jumalauta henkilöstömme tehdä työnsä rauhassa”. Mutta lopulta vasta Red Bull sai hänet rauhoittumaan.
LUE MYÖS:
- Kanadan GP alkoi rengaskaaoksella – McLarenin uhkapeli kääntyi nopeasti itseään vastaan
- Robin Räikkösen ylivoimaa – täydellinen suoritus!
- Ruotsin EM-rallissa dramaattinen ratkaisu: Teemu Suninen ulos – Mikko Heikkilälle uran ensimmäinen täysosuma
- Täydellistä dominanssia – formulalupaus Luka Sammalistolle hattutemppu täyteen
- F1-kisasta povataan kaaosta – ”Täydellinen myrsky”
- Esapekka Lappi julkaisi kuvan rajusta ulosajosta – ”Olemme kunnossa”
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti