Tässä ovat kauden 2021 merkittävimmät tilastot – Max Verstappenilla uskomaton määrä johtokierroksia MM-taistelun tiukkuuteen nähden
Vuoden 2021 vetäessä viimeisiään, on hyvä hetki vielä kerran katsella hieman taaksepäin pari viikkoa sitten päättynyttä F1-kautta.
Tähän juttuun on listattu suurin osa kauden 2021 merkittävimmistä tilastoista. Red Bullin Max Verstappen sekä Mercedeksen Lewis Hamilton ovat oletetusti monissa tilastoissa keulilla, mutta vakuuttavia suorituksia löytyy muitakin.
Voitot
Uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden voittanut Verstappen saavutti kauden aikana kymmenen osakilpailuvoittoa, joka oli eniten kaikista kuljettajista. Hamilton puolestaan oli ruutulipulla ensimmäisenä kahdeksan kertaa ja yhden voiton mieheen nappasivat Sergio Perez, Esteban Ocon, Valtteri Bottas sekä Daniel Ricciardo. Alpine-kuljettaja Ocon oli kauden ainut ensimmäistä voittoaan juhlinut gladiaattori.
Paalupaikat
Paalupaikkojen määrässä Verstappen pätki Hamiltonin selvästi. Hollantilainen nappasi kauden aikana kymmenen paalupaikkaa, siinä missä seitsenkertainen mestari starttasi keulilta viidesti. Bottas osoitti vahvuutensa lauantaisin, napaten paalun tilastojen valossa neljästi. Bottas oli lauantain nopein mies Portimaossa, Monzan -sekä Interlagosin sprintissä ja Istanbulissa suomalainen lähti paalulta tallikaveri Hamiltonin lähtöruuturangaistuksen myötä. Muita paalumiehiä olivat Charles Leclerc (2) sekä Lando Norris (1).
Johtokierrokset
Johdettujen kierrosten lukumäärää katsellessa voisi kuvitella, että Verstappen olisi vienyt mestaruuden nimiinsä paljon selkeämmin. Lentävä hollantilainen veti letkaa yhteensä 652 kierroksen verran, joka kattaa 50,3 prosenttia koko kauden ajetuista kisakierroksista. Seuraavana listassa on oletetusti Hamilton, joka johti ”vain” 297 kierrosta.
Palkintopallisijoitukset
Red Bull -tähti teki myös yhden kauden aikana saavutettuihin palkintopallisijoituksiin uuden ennätyksen, kun Verstappen paineli kolmen sakkiin yhteensä 18 kertaa. Aiempi ennätys oli Hamiltonin nimissä, joka ajoi jo viidettä kertaa urallaan 17 kertaa podiumille yhden kauden aikana.
Nopeimmat kierrokset
Kilpailun nopeimmat kierrokset menivät MM-kandidaattien osalta tasan, kun molemmat ajoivat kuudesti vikkelimmän kierroksen. Bottas ylsi samaan neljästi ja Perez kahdesti. Kertaalleen nopeimman kierroksen onnistuivat paahtamaan McLaren-kuljettajat Norris ja Ricciardo sekä AlphaTaurin Pierre Gasly.
Nopeimmat varikkokäynnit
Nopeimmissa varikkopysähdyksissä Red Bull oli neljättä kautta putkeen kiistaton kuningas, kun energiajuomajättien mekaanikot hoitivat hommansa 12 kertaa ripeämmin kuin ketkään muut. Nopein pysähdys ennen kesken kauden tulleita sääntömuutoksia oli 1,88 sekuntia.
Ohituskuningas
Ensimmäistä kertaa jaettu eniten ohituksia tehneen kuljettajan tittelin vei Aston Martinin Sebastian Vettel ennen Alpinen Fernando Alonsoa. Kärkikolmikossa puhui kokemus, sillä sen täydensi uransa päättänyt Alfa Romeon Kimi Räikkönen. Vettelille merkattiin 132 ohitusta, Alonsolle 128 ja Räikköselle 127.
Ajetut kilpailukierrokset
Merkittävän tempun teki myös Ferrarin Carlos Sainz, joka näki ruutulipun jokaisessa kilpailussa. Espanjalainen ei kuitenkaan saanut kaikkia kilpailukierroksia täyteen kierroksella ohitetuksi tulemisen johdosta. Sainz suoritti kauden 1294 kisakierroksesta kaikenkaikkiaan 1269, joten prosentuaalisesti Ferrari-kuljettaja ajoi 99,77 prosenttia kauden kisakierroksista.
Muihin huomioihin voidaan listata vielä, että päättyneeseen kauteen lähdettiin neljän maailmanmestarin voimin, kun lähtöruudukossa nähtiin Hamilton, Alonso, Räikkönen sekä Vettel. Ensi kaudella luku pysyy samana, kun Verstappenista leivottiin mestari ja Räikkönen puolestaan päätti komean uransa.
F1-fanin odottavan aika on pitkä ja seuraava kausi kuninkuusluokassa polkaistaan käyntiin 20. maaliskuuta.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottaksen asema kohenee – Mick Schumacher saa haudata F1-unelmansa
- Kommentti: Red Bull teki irvokkaan tempun – ei mahdollisuuttakaan satumaiseen loppuun
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä