Raju syytös! Entinen F1-mestari väittää Max Verstappenin kolaroineen Lewis Hamiltoniin tahallaan – ”Laskelmoitu temppu hänen osaltaan”
Kuva: Getty Images
Vuoden 1996 maailmanmestari Damon Hill uskoo, että mestaruustaiston kärkinimi Max Verstappen kolaroi Lewis Hamiltoniin tahallaan. Williamsilla ainokaisensa voittaneen Hillin mielestä hollantilainen oli tietoinen kolarin pitävän hänet MM-taiston kärjessä.
– Minun on pakko sanoa tämä. Kun tarkastelen ensimmäisen mutkan tilannetta uudestaan, niin Maxin ohitukselle ei ollut mitään mahdollisuutta, Hill kommentoi Sky Sportislle.
– Hänen olisi pitänyt tehdä samoin, mitä Hamilton teki aiemmin kilpailussa, jotta vahinkoa ei syntyisi. Minusta ainoa ratkaisu tähän on se, että hän ajatteli, ”minun on pakko kolaroida hänet ulos kisasta”.
– En halua ajatella, että kukaan kuljettaja tekisi näin, mutta se oli joko totaalinen väärinarviointi tai laskelmoitu temppu Verstappenin osalta. Hänellä on kuitenkin piste-etu. Mercedeksen olisi pitänyt kävellä voittoon tänään, mutta nyt Maxilla on edelleen mestaruusjohto.
Kaksikon piste-ero muuttui viikonloppuna kahden pisteen verran, kun Verstappen ajoi toiseksi lauantain sprintissä. Hamilton jäi huonon lähdön johdosta vasta viidenneksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin