Kommentti: F1-sarjassa todistetaan parasta mestaruustaistoa miesmuistiin, mutta jokin on pielessä – kuninkuusluokan tuomaritoiminta on pilaamassa legendaarisen taiston
Kuva: Getty Images
12.9 2021 on päivä, joka jää elämään F1-sarjan folkloreen ikuisiksi ajoiksi. McLarenin paluu korkeimmalle korokkeelle on hieno asia, mutta huomio kiinnittyy mestaruuskandidaattien kauden toiseen keskeytyksen johtaneen osumaan.
Max Verstappen sekä Lewis Hamilton kolaroivat keskenään kiivaassa kamppailussa kilpailun puolivälissä. Vaarallisessa selkkauksessa vuosia sitten sarjaan tuotu halo-suojus pelasti luultavasti brittikuskin halvaantumiselta. Tältä kuitenkin vältyttiin, joten palataan takaisin oleelliseen.
Meillä on tällä hetkellä käsillä yksi kaikkien aikojen mestaruustaistoista F1-sarjassa.
Kaksi lähes virheetöntä kuljettajaa, jotka eivät anna toisilleen senttiäkään tilaa. Jokaisesta pisteestä taistellaan kynsin hampain. Ja joskus rapatessa roiskuu.
Lähes joka kilpailussa, missä kaksikko on kohdannut radalla, on nähty kyseenalaisia tilanteita. Mutta sellaista mestaruustaiston kuuluukin olla. Verstappen ja Hamilton ajavat erityisen ronskisti toisiaan vastaan. Historia osoittaa, että sitä suuruus vaatii.

LUE MYÖS:
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!