Kimi Räikkönen ei ole muuttunut pätkääkään: Beat Zehnder muistelee Jäämiehen avauskilpailua – ”Siinähän on vielä viisi edelläni”

Kimi Räikkönen ajaa upean ja pitkän uransa viimeistä kauttaan tällä hetkellä Alfa Romeolla.
Tiimin pitkäaikainen manageri Beat Zehnder on ollut pitkään tallissa mukana ja oli jo silloinkin, kun Räikkönen ajoi avauskilpailunsa Sauberilla Australian Melbournessa vuonna 2001.
Sveitsiläinen kertoo tarinoita Räikkösestä RaceFansille ja muistelee juuri tuota Jäämiehen avauskilpailua monien vuosien takaa. Zehnder kertoo suomalaisen olleen kateissa juuri ennen hänen uransa ensimmäistä starttia.
– Ensimmäinen kilpailu Australiassa. Kymmenen minuuttia ennen varikon porttien avautumista kukaan ei löytänyt Kimiä mistään, kertoo Zehnder.
– Kävimme kaikki vessat läpi ja etsimme häntä kaikkialta, mutta häntä ei näkynyt missään.
Kävikin ilmi, että nuorukainen oli vielä nukkumassa, mutta paikka oli varsin erikoinen.
– Meillä oli kuljettajien huoneessa sellainen pitopalvelun pöytä, jossa oli liina päällä. Hän oli siellä pöydän alla nukkumassa, naureskelee sveitsiläinen.
Zehnder oli sanonut suomalaiselle, että nyt vauhtia, sillä sinun ensimmäinen kisasi alkaa kymmenen minuutin kuluttua. Sveitsiläismanagerin puheiden perusteella voikin päätellä, ettei Räikkönen silloinkaan jaksanut paljon turhia murehtia.
– Jaa, anna minulle kolme minuuttia lisää, oli Räikkönen vastannut herättyään pöydän alta.
Räikkönen hyppäsi päiväunilta suoraan C20-autonsa puikkoihin ja toi sen maaliin kunnioitettavasti seitsemäntenä. Pistesija näytti menevän avauskilpailussa sivu suun, mutta tallikaveri Nick Heidfeld oli ollut kisassa tarkkana, joka tuli maaliin kuudentena, 12 sekuntia suomalaista aiemmin.
Saksalaiskuljettajan mukaan Olivier Panis oli ohittanut hänet keltaisten lippujen vaikutusalueella ja tilanne meni tutkintaan.
Ranskalaiselle mätkäistiin sääntörikkeestä 25 sekunnin aikasakko, joka nosti molemmat Sauberit pykälällä ylemmäs ja näin ollen Räikkönen saalisti uransa ensimmäisestä osakilpailusta heti pisteen kotiin.
– Kimi oli jo silloin hotellilla. Soitin hänelle ja sanoin, että sijoituit ensimmäisessä kisassasi kuudenneksi, kertoo Zehnder.
– Saalistit urasi ensimmäisen MM-pisteen, koitti sveitsiläinen nostattaa tunnelmaa.
Räikkösen kunnianhimo ei kuitenkaan tyydyttynyt avauskilpailun pistesijalla, sillä siitä eteenpäinkin Jäämiestä ei paljon kiinnostanut, ketkä tulee voittajan jälkeen maaliin. Räikkösen vastaus Zehnderille oli taattua tavaraa.
– Jaa, siellä on vielä viisi edelläni, vastasi Räikkönen tuttuun tyyliinsä.
– Juuri tuo on se hänen asenteensa. Se on erityistä ja hän on todella erityinen ihminen, kehui Zehnder.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen