Jock Clear puolustaa Jacques Villeneuven saavutuksia – ”Ihmiset sanovat, ettei hän ollut mestaruuden arvoinen”
Kuva: Getty Images
Jacques Villeneuven entinen kisainsinööri Jock Clear puolustaa kanadalaiskuljettajan saavutuksia F1-sarjassa.
Villeneuve teki aikanaan upean sisääntulon F1-sarjaan Williamsin ratissa kaudella 1996. Silloin vielä nuori kanadalainen voitti tulokaskaudellaan neljä kilpailua ja sijoittui MM-pisteissä toiseksi hänen tallitoverinsa Damon Hillin jälkeen.
Seuraavalla kaudella hopea kirkastui ja Villeneuve varmisti ainoaksi jääneen maailmanmestaruutensa kauden 1997 päätöskilpailussa Espanjan Jerezissä. Tuo kyseinen kilpailu ei ollut ikimuistoinen pelkästään Villeneuven ja Michael Schumacherin välisestä mestaruustaistosta, sillä Suomen Mika Häkkinen ajoi samassa kilpailussa uransa ensimmäiseen voittoon McLarenillaan.
Villeneuve ajoi vielä seuraavan kauden Williamsilla, jonka jälkeen hän teki monille hieman yllättävän päätöksen, kun kanadalainen päätti vaihtaa Williamsin hänen hyvän ystävänsä Craig Pollockin perustamaan BAR-talliin.
Villeneuven nimi ei tulosluettelossa montaa kertaa noussut BAR-tallin puikoissa kovin korkealle, sillä etenkin tiimin alkutaipale oli todella tuskainen.
Clear niin ikään liittyi Villeneuven vanavedessä Williamsilta BAR-talliin, ja kaksikosta muodostui toisilleen pitkään toimiva parivaljakko. Clearin mielestä Villeneuven saavutuksia sekä kanadalaiselle moottoriurheilulle jättämää perintöä arvostetaan aivan liian vähän.
– En halua puolustaa Jacquesia liikaa, enkä myöskään mielistellä puheillani, mutta mielestäni ihmiset aliarvioivat hänen saavutuksensa kuljettajana, aloitti Clear Beyond The Grid –podcastissa.
– Aina löytyy ihmisiä, jotka sanovat ettei hän ollut mestaruuden arvoinen mestari. Mutta hän kuitenkin voitti IndyCarissa, hän voitti Indy 500 -kilpailun ja tuli sen jälkeen kuninkuusluokkaan tuhoamaan hänen tallikaverinsa nopeissa autoissa.
Kuten jo aiemmin mainittiin, oli Villeneuven tallivalinnat Williamsin jälkeen vähintäänkin kyseenalaisia. Monet ovat sanoneet kanadalaisen tuhonneen uransa ajamalla keskikastin autoissa Williams-aikojen jälkeen.
– Hänellä oli mahdollisuudet mennä Benettonille tai McLarenille, paljasti Clear.
– Ihmiset sanovat hänen tuhlanneen loppu-uransa. Noh…BAR on nykyään se talli, joka dominoi F1-sarjaa. Uskon hänen nukkuvan yönsä hyvin tietäen, että hän on pannut aluilleen tallin, joka nykyään hallitsee lajia, sanoi britti-insinööri.
British American Racing eli BAR-talli oli F1-sarjassa mukana kausina 1999-2005, kunnes Honda osti tallin. Honda myytiin puolestaan Ross Brawnille, jonka jälkeen talli eli yhden kauden Brawn GP:n nimellä, ennen kuin Mercedes otti ohjat käsiinsä. Loppu onkin vielä tänäkin päivänä menestyksekästä F1-historiaa.
Jacques Villeneuve pyöri puolestaan F1-karavaanin matkassa yhteensä 11:n kauden ajan. Kauden 1997 maailmanmestaruuden lisäksi hänen tililtään löytyy muun muassa 11 osakilpailuvoittoa, 13 paalupaikkaa ja 23 palkintokorokesijoitusta.
LUE MYÖS:
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!