Kenen vika Britannian GP:n kohuttu kolari oli? – Näin useat kuljettajat näkivät tilanteen

© Kuva: Getty Images

Britannian GP:n suurimmat jälkipyykit on saatu aikaiseksi Mercedeksen Lewis Hamiltonin ja Red Bullin Max Verstappenin välisestä kontaktista.

Verstappen ajautui osumasta rengasvalliin saakka, mutta Hamilton meni ja voitti lopulta kotikilpailunsa jo kahdeksannen kerran.

Useat eri kuljettajat kommentoivat tilannetta eilisen kilpailun jälkeen. Kilpailussa kolmanneksi ajanut Ferrarin Charles Leclercin mukaan kyseessä oli kilpailutilanne, eikä tilanteessa voi syyttää kumpaakaan.

– Mielestäni se oli kilpailutilanne ja vaikeaa oikeastaan syyttää kumpaakaan. Sisäpuolella näytti olevan tilaa, vaikka Lewis ei aivan osunutkaan apexiin (mutkan keskikohtaan). Se on myös totta, että Max oli aika aggressiivinen ulkopuolella, sanoi Leclerc poliittisesti.

Hamiltonin tallikaveri Valtteri Bottas ei myöskään lähtenyt osoittelemaan ketään sormella ja sanoi Hamiltonin ansainneen voittonsa.

– Minulla oli tuntuma, että jotain saattaisi tapahtua, sillä he taistelivat erittäin kovasti, aloitti suomalainen.

– Tällaisia asioita tapahtuu ja se on kilvanajoa. Näin saattaa käydä, kun taistelee tosissaan eikä kumpikaan anna periksi.

– Olen vain iloinen, että Max on kunnossa, sillä se oli aikamoinen tärsky. Minusta Lewis kuitenkin ansaitsi voittonsa tänään, sanoi Bottas.

Hamiltonin maanmies Lando Norris otti myös neutraalin kannan, vaikka sanoi Hamiltonin ehkä tehneen pienen virhearvioinnin tilanteessa.

– Hankala sanoa. Molemmat riskeerasivat paljon ja Lewis sai rangaistuksen, joten ainakin he ajattelivat hänen olleen syypää, sanoi Norris.

– Siinä mutkassa on vaikeaa pitää sisälinja, sillä se on niin tiukka ja kovavauhtinen. Lewis aliohjautui hieman ja ehkä hänellä tuli pieni virhearvio. Se on kilvanajoa, joten en tiedä, enkä oikeastaan haluaisi sanoa mitään, pyöritteli vahvan alkukauden ajanut britti.

Norrisin tallikaveri Daniel Ricciardo sanoi nykyautojen luonteen olleen yksi ratkaiseva tekijä, joka johti MM-kärkikaksikon osumaan.

– Rinta rinnan mennessä molemmat autot menettävät aerodynamiikkaa, etenkin Lewis tullessaan Maxin takaa likaisessa ilmassa. Molemmat vain ajoivat äärirajoilla, pohti aussikuljettaja.

– Lewis puski hieman liikaa annetun pidon rajoissa ja hän vain liukui kohti Maxia. Täysin tahatonta ja se on vain osa näiden autojen luonnetta. En aio kuitenkaan istua täällä ja sanoa, ettei hänen olisi pitänyt tehdä sitä tai tätä, sanoi McLaren-kuljettaja.

Toinen Ferrari-kuljettaja Carlos Sainz oli muiden kuljettajien tapaan neutraalilla linjalla. Espanjalainen kertoi nähneensä tilanteen melko hyvältä tontilta ja sanoi sen olleen hankalaa arvioida.

– Vain he (Max ja Lewis) tietävät mitä heidän olisi pitänyt tehdä toisin välttääkseen kolarin. Se oli todella tiukkaa ja molemmat taistelivat isoista asioista, eikä sitä kannata sen enempää lähteä murehtimaan, sanoi Sainz.

Alpine-kuljettaja Fernando Alonso puhui puolustavaan sävyyn Lewis Hamiltonista. Yksi F1-historian kokeneimmista kuljettajista tietää mistä puhuu.

– Vaikea sanoa ulkopuolelta. Se näytti todella tiukalta ja Lewisillä oli yli puoli autoa Maxin rinnalla, sanoi kaksinkertainen mestari.

– Lewis meni sisälle, eikä pystynyt enää katoamaan mihinkään. Se oli valitettava tilanne, eikä kumpikaan tehnyt mitään tarkoituksellisesti.

– Se oli vain epäonnekas tilanne, sanoi Alonso.

Kilpailun tuomaristo lätkäisi tilanteesta Hamiltonille kymmenen sekunnin aikarangaistuksen.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.