Ex-maailmanmestari lyttää Valtteri Bottaksen – nostaa korvaajan framille: ”Paras vaihtoehto”
Formula 1 -maailmanmestari Jenson Button suosittelee Mercedestä pestaamaan maanmiehensä George Russellin ensi kaudelle.
Williamsilla vakuuttanutta Russellia huhuttiin jo viime kaudella Bottaksen tilalle, mutta suomalaisen hyvä alkukausi petasi hänelle jatkosopimuksen. Tänä vuonna Bottaksen vauhti on ollut todella heikkoa verrattuna tallikaveri Lewis Hamiltoniin, mikä on osaltaan nostanut huhuja.
– Kaikille tulee huonoja kilpailuja, mutta hänellä (Bottaksella) näyttäisi olevan pelkästään niitä tänä vuonna, Button sanoi Express Sportille.
Tällä kaudella Red Bull on noussut Mercedeksen tasapäiseksi vastustajaksi. Button uskookin tämän korostavan Bottaksen heikkouksia.
– Ehkäpä hänellä on ollut huonoja kisoja aiemminkin, mutta emme ole vain huomanneet niitä, koska Mercedes on ollut niin ylivoimainen. Aiemmin hän on voinut hävitä 10 tai 20 sekuntia tallikaverilla ja tulla toiseksi. Nyt tilanne on kuitenkin eri.
– Heidän on alettava katsomaan muita vaihtoehtoja. Vaikka itse olenkin neuvonantajana Williamsilla, minun täytyy sanoa, että paras vaihtoehto heille on George (Russell).
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
- Hurja näky Paraguayssa! Myrsky riehui MM-rallin huoltoparkissa – katso video
- Lando Norris jatkaa McLarenilla – jättisopimus solmittu!
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Valtteri Bottas reagoi Cadillacin yllätysratkaisuun – ”Todella harmillista”
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Valtteri Bottas joutui taas keskeyttämään – paljasti syyn
- Lewis Hamilton antoi palaa tiimiradiossa – nyt tallipäällikkö vastasi kritiikkiin
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Max Verstappen paljasti rajun ulosajonsa syyn – ”Oli vielä liian aikaista”
- Suomalaiskuski nappasi historiallisen mestaruuden – ”Onhan tämä todella kova juttu”