Entinen F1-tähti naureskelee Valtteri Bottaksen alkukauden suoritukselle – ”Minua ei ainakaan ohitettu kierroksella ennen kilpailun puoliväliä”
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja Mark Webber on huolissaan Mercedes-kuski Valtteri Bottaksen alkukauden suorituksista. Suomalaiskuljettaja on jäänyt mm-pisteissä tallikaverilleen Lewis Hamiltonille jo 43 pistettä.
Aussikuljettaja oli erityisen huvittunut suomalaisen ajosta Emilia Romagnan GP:ssä. Bottaksen aika-ajo sujui heikosti, minkä takia hän jäi jumiin keskikastiin koko kilpailuksi ennen jättikolaria George Russellin kanssa.
– Silloin kun hän ei ole kärjen tuntumassa, niin hän jää aina jumiin muiden autojen taakse. Kaikki tietävät hänen olevan nopea yhdellä kierroksella. Mutta ongelma on siinä, että hän ei pysty parantamaan sijoituksiaan kilpailussa nopeasti, Webber kertoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Hän jäi kierroksella kärjestä jälkeen kilpailun puolivälissä vaikeissa olosuhteissa. Minulle on annettu selkään useasti, mutta en sentään jäänyt koskaan kierroksella jälkeen ennen kilpailun puoliväliä. Se on todella rankkaa mestaruudesta taistelevalle kuljettajalle.
– Hänen lauantainsa ovat yleensä hyviä, siinä ei ole valittamista. Mutta hänen kisansa jättävät toivomisen varaa. Silloin kuitenkin mm-pisteet jaetaan.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta