Toto Wolff hehkuttaa Sebastian Vettelin uutta tilannetta: ”Odotan häneltä paljon tänä vuonna!”
Vaikean viimeisen Ferrari-kautensa jälkeen brittiläiseen Aston Martiniin siirtynyt nelinkertainen F1-maailmanmestari, Sebastian Vettel, tulee olemaan jälleen yksi alkavan kauden mielenkiintoisimpia kuljettajia.
Vaikka Vettelin ura Aston Martinilla tähän saakka koostuukin lähinnä toimistovierailusta ja penkin sovituksesta, Mercedes-pomo ja Aston Martin-osakkeenomistaja Toto Wolff povaa saksalaisen uralle käännöstä takaisin ylöspäin.
– Sebastian tarvitsi yhtä asiaa ylitse muiden ja se oli maisemanvaihdos, Wolff kertoo RTL:lle.
– Kun menet syvemmälle ja syvemmälle negatiivisuuden pyörteessä, sinun on haettava muutosta. Se on juuri mitä hän teki. Hän on nyt täysin uudessa ympäristössä.
Kysyttäessä johtuiko viime kauden mahalasku Vettelistä itsestään, Wolff asettuu veteraanin tueksi.
[readmore from=vettel-sebastian]
– En sanoisi, että hän epäonnistui. Se oli enemmänkin kiinni yleisistä olosuhteista, jotka pahenivat hetki hetkeltä, tai kenties tiimityöskentelystä, jonka kanssa heillä oli ongelmia. Odotan paljon Sebastianilta tänä vuonna ja toivon hänen saavan kauteen hyvän alun.
– Aston Martinin kappale tehdastallina on vasta alussa ja Sebastian tulee olemaan yksi sen projektin suurimpia tukipilareita.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin