Lewis Hamilton skeptinen palkkakattosuunnitelmista: ”Ajattelen tulevaisuuden lahjakkuuksia”

Kaksi viikkoa sitten seitsemättä kertaa urallaan F1:n maailmanmestariksi kruunattu Lewis Hamilton heitti torstaina lusikkansa sarjan valtavia budjettieroja käsittelevään soppaan.
Erot moottoriurheilun kuninkuusluokan suurimpien ja pienempien välillä ovat historiallisesti olleet valtavia. Ensi kaudella sarjaan tuodaan 162,5 miljoonan euron kulukatto, jonka lisäksi F1 keskustelee vielä erillisestä, amerikkalaisista urheilusarjoista tutusta, palkkakatosta kuljettajille.
– En ole henkilökohtaisesti palkkakattoa vastaan, Hamilton kertoi toimittajille videokonferenssitilaisuudessa Bahrainissa
– Ajattelen vain lajin tulevaisuuden lahjakkuuksia, enkä suoranaisesti ymmärrä miksi heidän tienaamisiaan pitäisi rajoittaa, jos he voisivat tuoda jotain suurta tähän lajiin.
Lewis Hamilton tienaa kuluvan kauden Mercedes-sopimuksellaan 44,8 miljoonaa euroa. Sen lisäksi englantilainen neuvottelee parhaillaan jatkosopimuksesta.
– Jos mietitte muita urheilulajeja, niin joissain niissä on ollut palkkakattoja… Sanoisin eron olevan, että niissä urheilijat yleensä omistavat oman näköisyytensä laajemmin ja se antaa heille mahdollisuuden maksimoida tienestinsä muualla.
– Tämä laji aika lailla omistaa näköisyysoikeutesi. Kyse on monien miljardien liiketoiminnasta ja kuljettajat pitäisi palkita siitä mitä he tuovat siihen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”