FIA muutti superlisenssin vaatimuksiaan – tätä nousu F1-kuskiksi jatkossa vaatii
Kuva: Getty Images
FIA ilmoitti muuttaneensa superlisenssiin vaadittavaa aikaikkunaa kolmesta vuodesta neljään.
Jokaisen kuninkuusluokasta haaveilevan kuskilupauksen on hankittava ensin tarpeeksi MM-pisteitä sopivan kovatasoisista sarjoista ennen pääsyä F1-auton rattiin. Pisteiden haalimisessa otetaan kaiken lisäksi huomioon vain muutaman vuoden otanta.
Lähes kaikkien kilpasarjojen kautta häirinnyt koronaviruspandemia sai FIA:n uudistamaan sääntöjään. Aiemmin superlisenssiin oli haalittava kasaan vähintään 40 MM-pistettä jokaiselta kaudelta kolmen vuoden mittaan.
Jatkossa aikaa pisteiden keräämiseen tulee olemaan jopa neljä vuotta. COVID-19-pandemian vuoksi myös tämän vuoden pisteet tullaan ottamaan huomioon. Lisäksi kuskit, jotka eivät päässeet ajamaan tarpeeksi olosuhteiden estämistä syistä voivat neuvotella lisenssistään FIA:n kanssa.
Lähde: F1 Feeder Series
LUE MYÖS:
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana