McLarenin tallipäällikön Andreas Seidlin mielestä Mercedeksen ylivoimaa F1-sarjassa ei voida hillitä tällä hetkellä millään muulla tavalla kuin tulevilla sääntöuudistuksilla.

F1-sarjan voimasuhteisiin on kaivattu muutosta jo pitemmän aikaa. Kuusi mestaruutta putkeen voittaneen Mercedeksen dynastiaa on valiteltu usein tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi.

Formuloihin onkin tulossa merkittäviä uudistuksia vuonna 2022, kun vuodella eteenpäin siirretty sääntömullistus astuu vihdoin voimaan. Luvassa on kaikkia talleja koskettava budjettikatto ja useita teknisiä sääntöjä, joiden on tarkoitus tasata tallien välisiä tasoeroja.

– Olen varma, että olemme lähempänä toisiamme budjettikaton ja uusien sääntöjen myötä. Silloin saisimme enemmän viime viikonlopun kaltaisia kisoja. Ehkä se voisi olla uusi normaali, Seidl toivoi.

– Ainoa tapa saada kiinnostavampia kisoja ensi vuonna on hidastaa keinotekoisesti Mercedestä tai luoda jonkinlainen yhteensattuma käänteisellä lähtöjärjestyksessä. Sellaisessa todellisuudessa elämme nyt, McLaren-pomo mietti.