”Pinkki Mercedes” ei ole vielä esittänyt todellista vauhtiaan – ”Olemme tehneet liikaa virheitä”

Racing Pointin teknisen johtajan Andrew Greenin mukaan ”pinkin Mercedeksen” todellista vauhtia ei olla vielä nähty. Brittitalli oli suuri pettymys viime viikonloppuna Silverstonessa.
Paperilla tallin vauhti olisi pitänyt riittää palkintosijaan, mutta toisin kävi. Nico Hülkenberg ei päässyt edes aloittamaan kilpailua. Lance Strollin vauhti ei riittänyt viikonloppuna mihinkään. Greenin mukaan auton todellisesta vauhdista on nähty vain vilaus.
Green puhui Motorsport.comille syistä, mitkä ovat pidätelleet auton todellista nopeutta.
– Siihen on monta syytä, me olemme ensimmäisiä myöntämässä, että olemme tehneet virheitä, Green kommentoi.
– Alisuoritimme Silverstonessa pahasti, mutta emme voi kontrolloida sitä, mitä kuljettajatilanteelle tapahtui. Muuttujia on paljon, emme voi osoittaa sormella vain yhtä asiaa.
– Olemme nähneet väläyksiä siitä, mihin auto pystyy. Mutta auto käyttäytyy täysin eri tavalla viime vuoteen verrattuna. Joten emme ymmärrä vielä kaikkea auton toiminnasta.
– Opimme jatkuvasti. Pääsimme testaamaan vain muutaman päivän verran helmikuussa, joten ajaminen auttaa ymmärtämään auton käyttäytymistä, Green päättää.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nähdäänkö Kalle Rovanperä pian F1-auton puikoissa? – ”Katsotaan mitä tapahtuu”
- Mieletön summa! F1-tähden kypärästä maksettiin huutokaupassa ennätyshinta
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- EK15: Hyundai ylhäisessä kaksoisjohdossa yötauolle – Kalle Rovanperä kiinni palkintopallissa
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään