Boikotoiko Lewis Hamilton Belgian F1-kisaa rasismikohun vuoksi? Formulamestari otti kantaa
Kuva: Getty Images
Vaikka suurin osa nimekkäimmistä urheilutähdistä onkin boikotoinut kisoja Yhdysvalloissa osoittaakseen mieltään rasismia ja poliisiväkivaltaa, ei hallitseva F1-mestari Lewis Hamilton aio osallistua protestiin Belgiassa.
Polttavin puheenaihe tällä viikolla rapakon toisella puolella on ollut kiistatta aseettoman mustan miehen Jacob Blaken ampuminen poliisin toimesta.
Blakea ammuttiin seitsemän kertaa selkään tavallisen liikennepysäytyksen yhteydessä miehen perheen katsoessa tekoa vieressä.
Tapaus kohahdutti koko Yhdysvaltoja, joka ei ollut vielä ehtinyt edes toipua aiemmin kesällä sattuneen poliisin tappaman mustan miehen George Floydin tragediasta.
Moni urheilumaailman suurnimi otti epäoikeudenmukaisuuksiin kantaa boikotoimalla otteluita NBA- ja NHL-sarjojen pudotuspeleissä.
F1-sarjan ainoa musta kuski Hamilton on ollut näkyvimmin esillä vaatimassa formulamaailmalta tukea rasismin vastaiselle taistelulle. Tällä kaudella suurin osa kuskeista on polvistunut Black Lives Matter -liikkeen tueksi lähtösuoralla ennen kisoja brittitähden toiveesta.
Kokonaisia kisaviikonloppuja Hamiltonkaan ei aio kuitenkaan boikotoida. Englantilainen perusteli päätöstään sillä, että katsoo poliisiväkivallan ja rasismin ongelmien koskevan enimmäkseen Yhdysvaltoja.
– Tässä on kyse Amerikasta. En usko, että sillä olisi ollut vaikutusta jos tekisin sen nyt täällä Belgiassa. Seison heidän rinnallaan ja yritän tehdä mitä pystyn auttaakseni heitä, Mercedes-kuski sanoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Toyotan data paljasti, mikä johti Sebastien Ogierin rajuun ulosajoon
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Suomen MM-rallissa hurjan ulosajon kokenut Sebastien Ogier paljasti loppukauden suunnitelmansa
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin