Lähde: Red Bull ehtinyt jo kopioida Mercedeksen F1-auton kohujärjestelmän – ”Muut tallit ihmettelevät”
Kuva: Getty Images
Auto Motor und Sport -julkaisun sisäpiiritietojen mukaan Red Bull olisi ehtinyt jo suunnitella oman DAS-ohjausjärjestelmänsä Mercedestä mukaillen. Tilanne on aiheuttanut hämmennystä muiden tallien keskuudessa.
Jo alkuvuodesta polemiikkia herättänyt saksalaistallin kaksiakseliohjausjärjestelmä nousi jälleen varikon kuumimmaksi puheenaiheeksi Red Bullin valitettua FIA:lle asiasta Itävallan kisaviikonlopun kesken.
Lajiliitto otti järjestelmän uudelleen tutkintaansa huolimatta siitä, että innovaatio sai jo alustavan hyväksynnän ennen kauden alkua Barcelonan testeissä. DAS tuomittiin sääntöjenmukaiseksi, eikä Mercedes joudu näillä näkymin luopumaan keksinnöstään.
Red Bullilla spekuloitiin olevan oma lehmä ojassaan valituksensa kanssa. MM-haastajan uskottiin havittelevan teknisiä tietoja systeemistä kopioidakseen sen omaankin autoonsa.
Saksalaismedian mukaan kyseiset huhut pitävät paikkansa. Red Bullin oman DAS-järjestelmän kehitystyö on jo yleistä tietoa formulavarikolla.
– Red Bullilla on tulossa oma ”DAS-järjestelmänsä”. Epäilen sen olevan valmis tänä viikonloppuna. Muut tallit ihmettelevät jo kuinka sellainen oli mahdollista kehittää muutamassa kuukaudessa tehdasseisokkien aikana, vaikka Mercedeksellä kesti vuosi, AMuS:n toimittaja Tobi Grüner kertoi Twitterissä.
LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä