Jättääkö hallitseva mestaritalli Mercedes F1-tallin? Autojätti vastasi huhuihin

Mercedes tyrmäsi viime aikoina formulapiireissä liikkuneet huhut lähtöaikeistaan F1-sarjasta.
Kuusinkertaisen mestaritallin Mercedeksen kerrottiin hiljattain suunnittelevan autourheilun kuninkuusluokan jättämistä taakseen.
Kansainvälisen median raportoimien sisäpiirihuhujen mukaan taustalla oli emoyhtiö Daimlerin halu järjestellä liiketoimintaansa uusiksi. F1-kilvoittelua ei olisi nähty konsernin vasta uusiutuneen johtoportaan keskuudessa tärkeäksi.
Samalla huhuttiin Valtteri Bottaksen ja Lewis Hamiltonin tallipäällikön Toto Wolffin jäävän eläkkeelle työstään Mercedeksen johdossa.
Auto Bild ja F1 Insider väittivät Aston Martinin uuden tehdastallin omistajan Lawrence Strollin ottavan haltuun 70 prosenttia Daimlerin osuudesta tallissa. Wolffillle olisi jäänyt 30 prosenttia.
Entisen AMG-pomon Tobias Moersin pestaus Aston Martinille tulkittiin mediassa entistä vahvempana merkkinä Mercedeksen ja brittiyhtiön vaihtokaupasta.
Huhumylly alkoi yltyä niin kovaksi, ettei Mercedes voinut enää olla ottamatta asiaan kantaa. Saksalaiset riensivät kieltämään kaikki huhut F1-sarjasta lähdöstä.
– Spekulaatio mahdollisesta vetäytymisestämme F1:stä on yhä perusteetonta ja vastuutonta, Mercedeksen tiedotteessa jyrähdettiin.
– Lajin sisällä on tehty oikeita ratkaisuja COVID-19-pandemian seurausten hoitamiseksi ja sen tulevaisuuden taloudellisen kestävyyden varmistamiseksi. Me toivotamme nämä teot tervetulleeksi, autofirma kehui.
– Meillä on selkeä halu jatkaa kilpailua F1:ssä Mercedeksen tehdastallina seuraavina vuosina ja tehdä se johtajakumppanimme Toto Wolffin kanssa, Mercedes korosti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan