Yllättävän lopetuspäätöksen seuraus – maailmanmestari saa oman veljensä tallikaverikseen
Kuva: Getty Images
Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja MotoGP:ssä kisaava Hondan tehdastalli luottaa yhteen perheeseen ensi kaudella. Tallin kultakimpale ja lajia tällä hetkellä ylivoimaisesti hallitseva Marc Marquez saa ensi kaudella rinnalleen oman veljensä.
Moto2-luokan mestaruuden tänä vuonna voittanut Alex Marquez nousee talliin monien yllätykseksi, sillä vielä ennen viime viikonloppua mies ei ollut edes tallispekulaatioissa mukana.
Surkean kauden ajanut supertähti Jorge Lorenzo ja Honda päättivät purkaa ensi kauteen ulottuneen sopimuksensa, ja pian tämän jälkeen espanjalainen ilmoittikin lopettavansa uransa kokonaan.
Miehen tilalle odotettiin nousevan Johann Zarcon, mutta lopulta tilalle valittiinkin Marc Marquezille tuttu mies, hänen oma veljensä.
23-vuotias Alex on kolme vuotta veljeään nuorempi. Marcista on tullut jo nyt yksi koko lajin historian suurimmista kuljettajista. Hän nousi MotoGP-luokkaan 2013, napaten heti maailmanmestaruuden. Sen jälkeen hän on vienyt tittelin vuotta 2015 lukuun ottamatta joka kausi.
Alex voitti Moto3-luokan mestaruuden 2014, mutta sen jälkeen kehitys tyssäsi, ja hän jäi polkemaan vuosia paikoilleen moto2-luokassa. Tänä vuonna ketsuppipullo kuitenkin aukesi, kun hän nappasi mestaruuden.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta