Nyt syntyi klassikkokisa! Ferrarit kolaroivat keskenään, Hamilton lanasi yllättäjän, Verstappenilta elämänsä kisa
Kuva: Getty Images
Max Verstappen ajoi voittoon dramaattisessa Brasilian GP:ssä. Hollantilainen nousi ykköseksi väkevän ja erinomaisen esityksen päätteeksi. Kilpailusta muodostui uskomaton näytelmä viimeisten kierrostensa perusteella.
Dramaattinen kilpailu sai hurjan käänteen loppuvaiheessa, kun Ferrari-kuskit kolauttivat toiseensa taistelussa neljännestä sijasta. Viimeiset kaksi kierrosta ajettiin kilpaa, eikä rytinältä vältytty tälläkään kertaa.
Voittotaiston kannalta oleellinen hetki nähtiin, kun Verstappen haki alleen tuoreen rengassetin turva-autoepisodin aikana, joka tuli radalle Valtteri Bottaksen keskeytyksen myötä.
Lewis Hamilton teki kaikkensa pitääkseen Red Bull -kuskin takanaan. Hän ajatti letkan kasaan turva-auton takana, viivytellen kiihdytystään. Verstappen ei antanut tämän kuitenkaan häiritä, vaan hän taisteli itsensä ykköseksi upealla ohituksella ulkokautta.
Verstappenin tallikaveri Alexander Albon nousi samalla kolmanneksi, mutta draama oli vasta alussa.
Ferrarin Charles Leclerc haki ohituksen tallikaveristaan Sebastian Vettelistä radan avausmutkassa, mutta Vettel iski takaisin seuraavalla suoralla. Kumpikaan ei antanut tuumaakaan periksi, vaan autojen renkaat osuivat toisiinsa.
Leclercin oikea eturengas petti samantien, Vettelinkin kärsiessä rengasrikon. Molemmat jäivät radan varteen voimasanojen lennellessä tiimiradiossa.
Hamilton kävi varikolla hakemassa tuoreet renkaat, mikä muokkasi tulosluetteloa dramaattisesti. Albon nousi toiseksi, mutta Hamilton kolasi hänet pois pisteiltä toiseksi viimeisellä kierroksella. Samalla britti rikkoi etusiipensä.
Kaikessa tohinassa Pierre Gasly nousi Toro Rossollaan vuorostaan toiseksi. Ranskalainen vei taiston Hamiltonia vastaan lopulta puolen auton mitalla.
Vahvasti ajanut Kimi Räikkönen oli uskomattomien vaiheiden jälkeen viidenneksi.
Hamilton joutuu tuomariston tutkintaan kolaristaan Albonin kanssa, joten tulokset voivat muuttua vielä.
Brasilian GP:n lopputulokset:
- Max Verstappen, Red Bull
- Pierre Gasly, Toro Rosso
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Carlos Sainz, McLaren
- Kimi Räikkönen, Alfa Romeo
- Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo
- Daniel Ricciardo, Renault
- Lando Norris, McLaren
- Sergio Perez, Racing Point
LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”