F1-sarja mokasi – kauden suurimman sensaation järjestäneelle Carlos Sainzille järjestettiin oma palkintojuhla
Kuva: Getty Images
Carlos Sainzin nousu ja pysyminen Brasilian GP:n kolmannella sijalla on yksi kauden 2019 suurimmista paukuista. McLaren-kuski ei saanut kuitenkaan ansaitsemaansa juhlaa suorituksestaan.
Tuomaristo lykkäsi kolmanneksi ajaneen Lewis Hamiltonin rangaistusta pitkälle kilpailun päättymisen jälkeen. Mercedes-kuski kävi pokkaamassa palkinnon varsinaisessa palkintojuhlassa, vaikka mies itse myönsi olleensa syyllinen kolariin Alex Albonin kanssa.
Hamiltonin rangaistuksen jälkeen Sainz sai jännittää sijoituksensa puolesta, sillä tuomaristo otti puolestaan hänet tutkintaan keltaisten lippujen alueella käytetyn DRS:n vuoksi. Lopulta pitkän odottelun jälkeen miehen todettiin ajaneen sääntöjenmukaisesti, kuskin ja tallin saadessa vihdoinkin aloittaa juhlansa.
F1-sarjan mokattua espanjalaisen uran ensimmäisen podiumkokemuksen pannukakuksi pääsi mies juhlimaan korokkeella pari tuntia myöhässä. Siinä ajassa valtaosa katsojista oli jo poistunut, eikä suoraa TV-näkyvyyttäkään ollut tarjolla. Se oli harmi, sillä Sainz olisi ansainnut parempaa suurena päivänään.
He still gets on the podium (and nice touch from @F1 waiting to de-rig the podium to allow this moment). Confirms McLaren in fourth place in the constructors’ championship too #F1 #BrazilianGPcarlo
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset

