”Toivottavasti löydämme jotain muuta Jari-Matille” – Ilmoittiko Tommi Mäkinen Latvalan ralliuran loppumisesta?
Toyotan WRC-tallin tallipäällikkö Tommi Mäkinen vihjailee vahvasti Toyotan valitsevan Kris Meeken ennen Jari-Matti Latvalaa ensi kaudeksi.
Autosport uutisoi Ott Tänakin jatkamisen tallissa olevan todennäköistä, minkä lisäksi WRC 2 Pro -luokan mestaruuden tällä kaudella voittava Kalle Rovanperä olisi istumassa toiseen Toyotaan. Kolmas auto jäisi näin ollen Meekelle tai Latvalalle.
– Kris on nopea ja hän tuo paljon pisteitä tallille, kunhan hän vain ajaa omaa ralliaan ja tekee omia juttujaan, Mäkinen kehuu tallin brittikonkaria.
Latvalan osalta ääni ei puolestaan ole yhtä kirkas. Mäkinen ei tohdi luvata edes testikuljettajan roolia 34-vuotiaalle Latvalalle, jos kisakuskin paikka ei irtoa.
– Saksan rallin jälkeen Kris on ollut vahvempi. Toivottavasti löydämme jotain muuta Jari-Matille. Meidän projektissamme on myös muita osa-alueita. Ehkä testausta, mutta Juho (Hänninen) tekee jo sitä, ja hän on hyvä siinä.
– Emme ole kuitenkaan vielä tehneet päätöstä. Me mietimme, mutta mitään ei ole päätetty, Mäkinen korostaa.
LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”